Etusivu » Ajankohtaista » Uudenkaupungin historia auttaa juurtumaan

Uudenkaupungin historia auttaa juurtumaan

Asta Engström tietää, että kotiutuminen vaatii aikaa. Hän uskoo, että kaupungin pitkä ja monivaiheinen historia luo juurettomaksi itsensä tuntevalle ihmisellekin mahdollisuuden asettua. 

Teksti: Päivi Sappinen
Kuvat: Päivi ja Vilma Sappinen

Helteisen viime kesän lopussa Asta Engström pakkasi mukaansa kaksi matkalaukkua ja polkupyörän. Pienine muuttokuormineen hän asettui leirintäalueen saunamökkiin ja pyöräili aamuisin uuteen työhönsä hiljaisen rantakaupungin halki. Kun saunaan tuli kylpijöitä, hän vetäisi matkalaukkunsa vetoketjut kiinni ja lähti pois jaloista palatakseen mökkiin taas myöhemmin. 

Pari kuukautta aiemmin hänet oli valittu Uudenkaupungin kaupungin ensimmäiseksi hyvinvointijohtajaksi. Hyppy täysin tuntemattomaan kaupunkiin, aluksi saunamökin sohvalle, tuntui sillä hetkellä juuri oikealta. 

– Viehätyin heti tästä ihmisen kokoisesta kaupungista. Täällä ihminen ei katoa massaan, mutta kaupungin aktiivisuus tarjoaa kuitenkin runsaasti mahdollisuuksia kohtaamisiin toisten ihmisten kanssa, hän sanoo nyt, vuotta myöhemmin istuessaan pienen puutalonsa puutarhassa. 

Kotiutuminen on läsnä Engströmin elämässä monin tavoin. Asukkaiden kotiutuminen, kaupungissa viihtyminen ja hyvinvointi ovat tärkeitä teemoja hänen työssään, mutta samat asiat ovat läsnä myös hänen arjessaan kaupungin uutena asukkaana. Oman kokemuksen kautta hän uskoo pystyvänsä asettumaan paremmin tänne muuttaneiden ihmisten nahkoihin. 

– Olen asunut elämäni aikana kymmenellä eri paikkakunnalla, tosin viimeiset yli 20 vuotta Lahdessa. Joku sanoikin, että olen sitten varmaan kotiutumisen ammattilainen, mutta ei se ihan niin mene. Enemmänkin olen kokenut itseni juurettomaksi, ihmiseksi, joka ei ole oikein mistään kotoisin, Engström muotoilee. 

Lapsuus- ja nuoruusajan muutot tosin kasvattivat tietynlaiseen heittäytyvyyteen. Seikkailuhenkeä on tarvittu niin aikanaan lasten kanssa matkailuautolla reissatessa kuin vaikkapa vieraan kaupungin leirintäalueen saunamökkiin muutossakin. Vaikka muuttopäätökset eivät enää synny yhtä suoraviivaisesti kuin nuorempana, Engström uskoo, että kun uutta kohti suuntaa avoimin mielin, asiat sujuvat paremmin. 

– Totta kai keskeinen asia on oma halu tulla osaksi uutta yhteisöä ja kotikaupunkia. Yhtä tärkeää on kuitenkin yhteisön halu ottaa vastaan uudet tulijat, hän pohtii. 

Kaupungin monivaiheinen historia ja kerroksellisuus viehättävät

Ensimmäisen kerran Asta Engström kävi Uudessakaupungissa toukokuussa 2018 tullessaan työpaikkahaastatteluun. Tuolloin hän ei ehtinyt nähdä juuri kaupungintalon lisäksi muuta, joten hän päätti tulla aistimaan kaupungin tunnelmia Merefesti-viikonloppuna kesäkuun alussa. 

Kaupungin kauneus ja energisyys tekivät vaikutuksen. Vaikka tietoa työhön valinnasta ei ollut vielä tullut, hän uskaltautui asuntonäyttöön. 

Asta Engström ihastui ensisilmäyksellä Uudenkaupungin kauneuteen ja energiseen tunnelmaan. Kuva: Vilma Sappinen

Pienen vaalean talon pihamaalla kukkivat kymmenet tuoksuvat kukat ja yläkerran ikkunasta avautui näkymä suoraan vanhan kirkon torniin. Vanhan talon rosoisuus tuntui kotoisalta. 

– Olin jo Lahdessa asuessani alkanut katsella Uudenmaan suunnalta vanhoja kiinteistöjä, jokin niissä viehätti. Ennen kaikkea halusin kodin, jossa viihtyisin ja joka tuntuisi kodilta, hän kertoo. 

Mitä enemmän Engström kaupunkia näki, sitä enemmän sen ympäristö ja historia viehättivät. 

– Tietynlainen kerroksellisuus näkyy täällä. Se, että täällä on vuosisatojen aikana synnytty, eletty ja kuoltu, ja tuokin vanhan kirkon torni on seissyt tuossa sen kaiken ajan. Tällä kaupungilla on maassa niin vahvat juuret, että tänne ehkä jopa tällaisella juurettomalla ihmisellä on mahdollisuus asettua. 

Vuorovaikutus ja kohtaamiset kotiutumisen keskiössä

Kotiutuminen ei käy silti välttämättä napista painamalla viehättävässäkään ympäristössä. Oman aikansa ja energiansa vie monilla muuttajilla uuteen työhön perehtyminen, eikä etenkään alussa jaksamista välttämättä ole lähteä tutustumaan vapaa-ajan tarjontaan. 

Tarjontaa Engströmin kokemuksen mukaan Uudessakaupungissa kyllä on. Vaikka heti alussa kaupunkilaiset muistivat huomauttaa olevansa sulkeutuneita ja varoittaa kaupungin hiljaisesta talviajasta, Engström ei suoralta kädeltä allekirjoita väittämiä. 

– Välillä katson tapahtumakalenteria aivan hengästyneenä, niin paljon täällä on tapahtumia ja toimintaa. Yhdistykset, seurat ja yritykset järjestävät runsaasti mahdollisuuksia kohtaamisiin. 

Hän puhuu mielellään juuri kohtaamisten ja vuorovaikutuksen tärkeydestä. Kun ei vielä tunne kuuluvansa osaksi uutta yhteisöä, voi suuressakin yleisötapahtumassa tuntea ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunteita. 

– Olen tosi paljon miettinyt juuri tätä, että kun sanotaan, että lähdet vaan sinne matseihin ja teatteriin ja tulet osaksi yhteisöä. Mutta jos siellä ei tapahdu kohtaamisia ja ihmisten välistä vuorovaikutusta, sieltä saattaa lähteä hyvin tyhjänä pois, hän miettii. 

Matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja ja -hetkiä Engström juuri nyt pohtii paitsi henkilökohtaisessa elämässään myös työssään. Miten lisätä ihmisten vuorovaikutusta, mitkä tavat sopisivat mahdollisimman monille ihmisille, miten vältettäisiin tulijoiden syrjäytyminen. 

– On ihmisiä, jotka lähtevät päättäväisesti tutustumaan uuteen yhteisöön, mutta myös paljon niitä, joilla ei ole voimavaroja tai rohkeutta siihen. Haasteena on tavoittaa myös heidät. 

Hän tietää, mistä puhuu. Kun kotiutuminen ei ole sosiaaliselle heittäytyjällekään helppoa, ei sen voida olettaa olevan sitä aremmillekaan ihmisille. 

– Olen esteetikko ja kaupungin kauniilla ympäristöllä on minuun voimaannuttava vaikutus, kertoo vuoden päivät Uudessakaupungissa asunut Asta Engström. Kuva: Vilma Sappinen

Engströmiä itseään on auttanut paikka, joka tuntuu kodilta. Se on hänestä äärettömän merkittävä asia, kun kaikki on uutta ja omat rakkaat ihmiset ovat kaukana. Parin kuukauden väliaikaismajoituksen jälkeen hän päätti hankkia talon, jota kävi ensimmäisellä kunnon vierailullaan Uudessakaupungissa katsomassa. 

Nyt hän saattaa istua tuntikausia pienen vaalean talon portailla ja tuijottaa kukkivaa puutarhaa, tai kiivetä yläkerran ikkunan ääreen keinutuoliin katselemaan vanhan kirkon tornia. 

– Kotiutuminen vaatii malttia, sille pitää antaa aikaa. Minullakin prosessi on vielä kesken, eikä polku ole ollut pelkästään helppo. Yksinäisinä hetkinä tämä kaupungin upea ympäristö on antanut voimaa. Ja tiedän olevani tosi onnekas, kun minulla on paikka, joka tuntuu kodilta, hän hymyilee.