Etusivu » Ajankohtaista » Ylpeästi uusikaupunkilainen

Ylpeästi uusikaupunkilainen

Granger Simmonsin tie vei suurkaupungin sykkeestä suomalaisen pikkukaupungin yhteisön kulmakiveksi.

Teksti ja kuvat: Päivi Sappinen

Kahdeksan vuotta sitten amerikkalaisen Granger Simmonsin elämä oli muuttumassa täysin: hän oli juuri pakannut koko elämänsä matkalaukkuihin ja tehnyt pitkän muuttomatkan Rhode Islandin osavaltiossa sijaitsevasta Providencen suurkaupungista Suomeen ja pieneen Uuteenkaupunkiin. 

Aluksi ajatuksena oli muuttaa suurempaan kaupunkiin, mutta Simmonsin amerikan-suomalaisen vaimon juuret länsirannikolla houkuttelivat tuolloin nelihenkisen perheen asettumaan juuri Uuteenkaupunkiin. 

– Hurjaa ajatella, että siitä on jo kahdeksan vuotta. Vaikka onhan tässä ehtinyt tapahtua kaikenlaista, Simmons hämmästelee. 

Kahdeksan Uudenkaupungin vuotensa aikana Simmons on tullut paitsi osaksi uusikaupunkilaista asukasyhteisöä myös yhdeksi tuon yhteisön kulmakivistä. Hän on aktiivisesti mukana maahanmuuttajien auttamistyössä sekä työssään Asukasluotsaus-hankkeen projektityöntekijänä että yksityishenkilönä, mutta myös kaikin tavoin edistämässä kaikkien uusikaupunkilaisten viihtymistä ja hyvinvointia kotikaupungissaan. 

– Olen ylpeästi uusikaupunkilainen. Aluksi mietin tosissani, miten ihmeessä tulen pärjäämään ja selviämään täällä, mutta koen, että näiden kahdeksan vuoden aikana kaupunki on kasvanut valtavasti. Rakastan olla juuri täällä, hän sanoo. 

Granger Simmons on tuttu näky kaupungin eri tapahtumissa. Kuvassa hän luotsaa gospel-kuoroaan keskustan joulutapahtumassa.

Vaikeuksien kautta voittoon

Vaikka Simmons oli aiemmin poikennut Suomessa lomareissuillaan ja tunsi jonkin verran sekä Suomea että suomalaisia, otti uuteen kulttuuriin sopeutuminen aikansa. Hiljaiset suomalaiset tuntuivat kylmiltä ja etäisiltä, ja etenkin törmääminen varttuneemman väen epäkohteliaaseen käytökseen hämmästytti. 

– Afroamerikkalaisessa kulttuurissa vanhempia ihmisiä kunnioitetaan suuresti, ja heidän elämänkokemustaan ja mielipiteitään arvostetaan. Kun koin ikäihmisten suunnalta töykeyttä, tunsin, että he eivät hyväksy minua. Se tuntui todella pahalta, Simmons muistelee. 

Suomalaisille ominainen etäisyys iski kasvoille myös Simmonsin osallistuessa kotiseurakuntansa ensimmäiseen jumalanpalvelukseen. Mustien amerikkalaisten kirkkoyhteisöjen riemukas ylistäminen loisti poissaolollaan. 

– Ihmiset vain istuivat ja olivat hiljaa. Kuvittelin eksyneeni jonkun hautajaisiin, vaikka kyseessä oli tavallinen ehtoollistilaisuus, Simmons kertoo huvittuneena. 

Yrittäjähenkiselle Simmonsille oma lukunsa olivat myös byrokratian koukerot. Amerikkalaiseen “tulos tai ulos” -henkiseen työilmapiiriin tottuneelle ihmiselle tuotti haasteita sisäistää suomalaista työkulttuuria, lainsäädännöstä puhumattakaan. 

– Tuntui oudolta, että työntekijöiden palkkojen, verojen ja juoksevien kulujen jälkeen rahaa ei jäänytkään omaan palkkaan. Amerikassa pienen yrityksen perustaminen on paljon helpompaa kuin täällä. Jos työllistät itsesi omassa kellarissasi sijaitsevassa parturissa, se on kaikille ihan ok ilman sen suurempia lupia, hän vertailee. 

Alun hankaluudet kääntyivät kuitenkin vähitellen voiton puolelle. Simmons luopui aikaa vievimmästä yrityksestään, perusti gospel-kuoron ja alkoi toimittaa paikallislehteen englanninkielistä palstaa. Ikäihmisille hän opettaa englantia kansalaisopistossa nyt jo kahdeksatta vuotta. 

Uusien kokemusten myötä myös mielikuvat suomalaisista muuttuivat. 

– Eläkeläisten kielikurssi on muuttanut käsitykseni suomalaisista vanhuksista täysin. He ovat olleet pyyteettömän ystävällisiä ja lämpimiä ja ottaneet minut avosylin vastaan, hän kiittelee. 

– En ole tuntenut oloani missään yhtä turvalliseksi kuin täällä, Granger sanoo kotikaupungistaan Uudestakaupungista.

Kaupungin tapahtumakesä muutti kaiken

Kahdeksassa vuodessa Granger Simmonsin elämän puitteet ovat muuttuneet täydellisesti. Vaikka monet seikat uudessa kotimaassa ovat vaatineet sopeutumista, yhdestä asiasta hän on Suomessa erityisen kiitollinen. 

– En ole tuntenut oloani missään yhtä turvalliseksi kuin Uudessakaupungissa. Tuntuu edelleen hämmästyttävältä, että täällä voi pimeälläkin kävellä kotiin pelkäämättä, hän sanoo. 

Erityisellä lämmöllä Simmons muistelee vuonna 2018 Uudessakaupungissa järjestettyä kokeiluluontoista Demokatu-projektia, jonka puitteissa kaupungin keskustassa järjestettiin erilaisia tapahtumia ja kohtaamisia muutaman viikon aikana. 

Simmons oli itse ideoimassa ja toteuttamassa esimerkiksi kansainvälistä ruokatoria, jossa eri puolilta maailmaa Uuteenkaupunkiin muuttaneet asukkaat tarjoilivat kotimaansa herkkuja maisteluannoksina keskustan tunnelmallisessa Rauhanpuistossa. 

– Demokatu oli käänteentekevä. Se avasi ovia ja loi suhteita, joita muuten ei olisi syntynyt. Silloin tunsin ensimmäistä kertaa olevani kokonaan hyväksytty ja todella kuuluvani tänne. Nykyisin pysähdyn jokaisella kauppareissullakin juttelemaan ihmisten kanssa monta kertaa. Kuulemma se tarkoittaa, että olen nyt “ukilainen”. Se tuntuu uskomattoman hyvältä, Simmons hymyilee.