Etusivu » Ajankohtaista

Ylpeästi uusikaupunkilainen

Granger Simmonsin tie vei suurkaupungin sykkeestä suomalaisen pikkukaupungin yhteisön kulmakiveksi.

Teksti ja kuvat: Päivi Sappinen

Kahdeksan vuotta sitten amerikkalaisen Granger Simmonsin elämä oli muuttumassa täysin: hän oli juuri pakannut koko elämänsä matkalaukkuihin ja tehnyt pitkän muuttomatkan Rhode Islandin osavaltiossa sijaitsevasta Providencen suurkaupungista Suomeen ja pieneen Uuteenkaupunkiin. 

Aluksi ajatuksena oli muuttaa suurempaan kaupunkiin, mutta Simmonsin amerikan-suomalaisen vaimon juuret länsirannikolla houkuttelivat tuolloin nelihenkisen perheen asettumaan juuri Uuteenkaupunkiin. 

– Hurjaa ajatella, että siitä on jo kahdeksan vuotta. Vaikka onhan tässä ehtinyt tapahtua kaikenlaista, Simmons hämmästelee. 

Kahdeksan Uudenkaupungin vuotensa aikana Simmons on tullut paitsi osaksi uusikaupunkilaista asukasyhteisöä myös yhdeksi tuon yhteisön kulmakivistä. Hän on aktiivisesti mukana maahanmuuttajien auttamistyössä sekä työssään Asukasluotsaus-hankkeen projektityöntekijänä että yksityishenkilönä, mutta myös kaikin tavoin edistämässä kaikkien uusikaupunkilaisten viihtymistä ja hyvinvointia kotikaupungissaan. 

– Olen ylpeästi uusikaupunkilainen. Aluksi mietin tosissani, miten ihmeessä tulen pärjäämään ja selviämään täällä, mutta koen, että näiden kahdeksan vuoden aikana kaupunki on kasvanut valtavasti. Rakastan olla juuri täällä, hän sanoo. 

Granger Simmons on tuttu näky kaupungin eri tapahtumissa. Kuvassa hän luotsaa gospel-kuoroaan keskustan joulutapahtumassa.

Vaikeuksien kautta voittoon

Vaikka Simmons oli aiemmin poikennut Suomessa lomareissuillaan ja tunsi jonkin verran sekä Suomea että suomalaisia, otti uuteen kulttuuriin sopeutuminen aikansa. Hiljaiset suomalaiset tuntuivat kylmiltä ja etäisiltä, ja etenkin törmääminen varttuneemman väen epäkohteliaaseen käytökseen hämmästytti. 

– Afroamerikkalaisessa kulttuurissa vanhempia ihmisiä kunnioitetaan suuresti, ja heidän elämänkokemustaan ja mielipiteitään arvostetaan. Kun koin ikäihmisten suunnalta töykeyttä, tunsin, että he eivät hyväksy minua. Se tuntui todella pahalta, Simmons muistelee. 

Suomalaisille ominainen etäisyys iski kasvoille myös Simmonsin osallistuessa kotiseurakuntansa ensimmäiseen jumalanpalvelukseen. Mustien amerikkalaisten kirkkoyhteisöjen riemukas ylistäminen loisti poissaolollaan. 

– Ihmiset vain istuivat ja olivat hiljaa. Kuvittelin eksyneeni jonkun hautajaisiin, vaikka kyseessä oli tavallinen ehtoollistilaisuus, Simmons kertoo huvittuneena. 

Yrittäjähenkiselle Simmonsille oma lukunsa olivat myös byrokratian koukerot. Amerikkalaiseen “tulos tai ulos” -henkiseen työilmapiiriin tottuneelle ihmiselle tuotti haasteita sisäistää suomalaista työkulttuuria, lainsäädännöstä puhumattakaan. 

– Tuntui oudolta, että työntekijöiden palkkojen, verojen ja juoksevien kulujen jälkeen rahaa ei jäänytkään omaan palkkaan. Amerikassa pienen yrityksen perustaminen on paljon helpompaa kuin täällä. Jos työllistät itsesi omassa kellarissasi sijaitsevassa parturissa, se on kaikille ihan ok ilman sen suurempia lupia, hän vertailee. 

Alun hankaluudet kääntyivät kuitenkin vähitellen voiton puolelle. Simmons luopui aikaa vievimmästä yrityksestään, perusti gospel-kuoron ja alkoi toimittaa paikallislehteen englanninkielistä palstaa. Ikäihmisille hän opettaa englantia kansalaisopistossa nyt jo kahdeksatta vuotta. 

Uusien kokemusten myötä myös mielikuvat suomalaisista muuttuivat. 

– Eläkeläisten kielikurssi on muuttanut käsitykseni suomalaisista vanhuksista täysin. He ovat olleet pyyteettömän ystävällisiä ja lämpimiä ja ottaneet minut avosylin vastaan, hän kiittelee. 

– En ole tuntenut oloani missään yhtä turvalliseksi kuin täällä, Granger sanoo kotikaupungistaan Uudestakaupungista.

Kaupungin tapahtumakesä muutti kaiken

Kahdeksassa vuodessa Granger Simmonsin elämän puitteet ovat muuttuneet täydellisesti. Vaikka monet seikat uudessa kotimaassa ovat vaatineet sopeutumista, yhdestä asiasta hän on Suomessa erityisen kiitollinen. 

– En ole tuntenut oloani missään yhtä turvalliseksi kuin Uudessakaupungissa. Tuntuu edelleen hämmästyttävältä, että täällä voi pimeälläkin kävellä kotiin pelkäämättä, hän sanoo. 

Erityisellä lämmöllä Simmons muistelee vuonna 2018 Uudessakaupungissa järjestettyä kokeiluluontoista Demokatu-projektia, jonka puitteissa kaupungin keskustassa järjestettiin erilaisia tapahtumia ja kohtaamisia muutaman viikon aikana. 

Simmons oli itse ideoimassa ja toteuttamassa esimerkiksi kansainvälistä ruokatoria, jossa eri puolilta maailmaa Uuteenkaupunkiin muuttaneet asukkaat tarjoilivat kotimaansa herkkuja maisteluannoksina keskustan tunnelmallisessa Rauhanpuistossa. 

– Demokatu oli käänteentekevä. Se avasi ovia ja loi suhteita, joita muuten ei olisi syntynyt. Silloin tunsin ensimmäistä kertaa olevani kokonaan hyväksytty ja todella kuuluvani tänne. Nykyisin pysähdyn jokaisella kauppareissullakin juttelemaan ihmisten kanssa monta kertaa. Kuulemma se tarkoittaa, että olen nyt “ukilainen”. Se tuntuu uskomattoman hyvältä, Simmons hymyilee. 

 

“Meri tekee kaupungista kauniin”

Pietarista Uuteenkaupunkiin muuttanut Sunin perhe viihtyy rantakaupungin rauhassa. – Parasta täällä on hiljaisuus, sanoo perheen isä Max. 

Teksti: Päivi Sappinen
Kuvat: Päivi ja Vilma Sappinen

Kolmihenkisessä Sunin perheessä eletään jännittävää aikaa. Muutaman viikon sisällä kolmesta tulee neljä, kun perheeseen syntyy toinen lapsi. 

Sunit tietävät, että tulossa on poika. Isoveli Mark on jo ehtinyt suunnitella leikkejäkin pikkuveljen kanssa. 

– Vaikka tuskin hän todellisuudessa vielä ymmärtää, mitä vauvan syntymä tarkoittaa, arvelee Max Suni hymyillen. 

Viihtyisän rivitaloasunnon keittiön pöydälle on katettu teetä ja kahvia sekä venäläisiä suklaaherkkuja. 3-vuotias Mark katselee olohuoneessa venäjänkielistä lastenohjelmaa. 

– Mark puhuu päiväkodissa ja kavereiden kanssa suomea, joten haluamme kotona puhua venäjää, jotta hän oppii myös äidinkielensä, äiti Anastasiia Suni sanoo. 

Uuteenkaupunkiin perhe muutti vajaat 3 vuotta sitten, kun Max työllistyi Valmet Automotivelle. Muutos viiden miljoonan asukkaan Pietarista pikkuruiseen Uuteenkaupunkiin oli melkoinen, mutta Sunien mukaan nimenomaan hyvällä tavalla. 

– Minä olin asunut Suomessa jo parikymmentä vuotta. Kymmenen vuoden ajan työskentelin Kotkassa ja kun työt siellä loppuivat, palasin Pietariin. Vuoden jälkeen kaipasin jo takaisin Suomeen, etenkin, kun lapsi oli juuri syntynyt. Täällä on paljon turvallisempaa. Hänen on parempi kasvaa täällä kuin Venäjällä, Max Suni perustelee. 

Pariskunta keskustelee sujuvasti suomeksi, myös vasta vajaat kolme vuotta Suomessa asunut Anastasiia. Hän ottaa kehut kielitaidostaan vastaan vaatimattomasti ja kiittää laadukasta opetusta, jota sai Winnovan vuoden kestävällä suomen kielen kurssilla. 

– Suomi ei ole helppo kieli. Varsinkin aluksi jännitti puhua, kun päässä pyöri vain sanamuodot ja partitiivit, hän myöntää. – Mutta vähitellen puhuminen helpottui, kun pääsin työharjoitteluun ja käyttämään kieltä. 

Pietarissa Anastasiia työskenteli päällikkönä hotellissa ja opiskeli työn ohessa ammattikoulussa ravintola-alaa ja yliopistossa johtamista. Uudessakaupungissa hän on osallistunut aktiivisesti erilaisille valmentaville kursseille ja saanut työkokemusta eri harjoittelupaikoista, kuten seurakunnasta ja hotellista. 

Seuraavaksi haaveena olisi saada opiskelupaikka ammattiopisto Novidasta.  

– Haluaisin opiskella joko merkonomiksi tai kokiksi. Vaikka ensin tulee tietysti tämä äitiysloma, hän hymyilee.

Sunit ihastuivat Uudessakaupungissa meren läheisyyteen, erinomaisiin ulkoilumaastoihin ja aktiiviseen tapahtumatarjontaan.

Uudenkaupungin leppoisaan elämänrytmiin perhe tottui nopeasti. Suurkaupungin säpinän sijaan uusi kotikaupunki tarjoaa rauhallista, turvallista ja viihtyisää arkea. 

– Palvelut ovat lähellä ja kaikki toimii. Vieressä on myös metsä ja meri, mikä on mukavaa lapsen kanssa. Uusikaupunkilaiset ovat olleet tosi ystävällisiä ja auttavaisia, koen että meidät on otettu hyvin vastaan. Naapureidenkin kanssa aina tervehditään ja vaihdetaan kuulumisia, Anastasiia kertoo. 

Perhe osallistuu myös mielellään kaupungissa järjestettäviin tapahtumiin ja vapaa-ajan aktiviteetteihin. Anastasiia kiittää erityisesti lapsiperheille järjestettävistä kerhoista ja muusta toiminnasta. Tuttuja ovat niin MLL:n järjestämät raskaustreffit ja perhekerhot kuin vauvauinti ja kirjaston satuhetketkin

– Nyt, kun osaan jo kieltä, tiedän mihin mennä tapaamaan muita ihmisiä, etenkin toisia äitejä. Tapahtumista löytyy tosi hyvin tietoa Facebookista ja paikallislehdistä, Instagramistakin jonkin verran, hän sanoo. 

Sopeutuminen on käynyt jouhevasti, koska heidän mukaansa suomalaisessa ja venäläisessä kulttuurissa on paljon yhtäläisyyksiä. Toki omat ominaispiirteensä löytyy kummastakin. 

– Ruokavalio on molemmissa maissa hyvin samanlainen. Sekä Suomessa että Venäjällä syödään paljon perunaa. Oli kyseessä sitten keitto tai pääruoka, aina siinä tuntuu olevan perunaa, Anastasiia nauraa. 

Sunit kertovat viihtyvänsä uudessa kotikaupungissaan hyvin. Erityisesti he nauttivat kaupungin turvallisuudesta ja hiljaisuudesta. 

– Onhan täällä myös todella hienot maisemat. Varsinkin meren läheisyys on hyvä juttu. Se tekee kaupungista kauniin, tuumii Max Suni. 

Kattavan listan Uudenkaupungin monipuolisesta tapahtumatarjonnasta löydät kaupungin tapahtumakalenterista.

Sisustussuunnittelijan vinkit uuden kodin sisustamiseen

Kuinka asunnosta tehdään koti? Tuija Talvitie Sisustussuunnittelu Talvitie Designista kehottaa panostamaan kestäviin materiaaleihin ja suosimaan mahdollisuuksien mukaan jo olemassa olevia kalusteita uusien ohella.

Sisustus kannattaa suunnitella mahdollisimman valmiiksi jo hyvissä ajoin sekä uutta kotia rakennettaessa että vanhaa remontoitaessa. Suunnitelmallisuudella taataan viimeistelty lopputulos pieniä yksityiskohtia myöten. 

Sisustussuunnittelija Tuija Talvitie kokosi vinkkejä uuden kodin sisustamiseen:

Panosta klassisiin materiaaleihin jo rakennusvaiheessa

– Uuden kodin värejä ja materiaaleja suunnitellessa kannattaa miettiä mahdollisimman kauaskantoisia ratkaisuja, etenkin suurimmissa ja kalleimmissa hankinnoissa, kuten lattioiden, keittiön ja kylpyhuoneen kohdalla. 

Sisustuksessa on neljästi vuodessa vaihtuvia mikrotrendejä, jolloin tietyt värit ovat suositumpia kuin toiset. Näissä kodin suurimmissa hankinnoissa, kuten lattiassa, suosittelen kuitenkin pysymään neutraaleissa perusväreissä. Lattia luo tunnelman koko kotiin ja on myös materiaaleista se, jota ei kovin usein tulla uusimaan. Materiaaliksi kannustankin valitsemaan hinta-laatu-suhteeltaan parhaan vaihtoehdon, mihin budjetissa on varaa. 

Aina kun mahdollista, lattiassa kannattaa suosia luonnonmateriaaleja, kuten parkettia, puuta, korkkia tai linoleumia, koska ne myös ikääntyvät keinomateriaaleja paremmin. 

Myös muissa suurissa valinnoissa, kuten keittöissä ja kylpyhuoneissa, klassiset valinnat toimivat pitkään. Keittiön ikä paljastuu helpoiten vetimistä ja väreistä, joten varma linja on käyttää perinteisiä värejä – valkoista, harmaata ja mustaa. 

Perusvärit eivät vanhene vuosien mittaan, vaan kestävät aikaa. Trendiväreillä on helpompi leikitellä esimerkiksi maalien ja tapettien kohdalla. 

Vasta valmistuneessa tai remontoidussa kodissa kannattaa satsata erityisesti lattian sekä keittiön ja kylpyhuoneen materiaalien valintaan. Klassiset perusvärit ovat ajattomia eivätkä mene pois muodista.

Suunnittele ajoissa

– Koko kodin sisustuksen sommittelu on hyvä suunnitella tarpeeksi ajoissa. Vaikka et tietäisi vielä yhtään millainen ruokapöytä tai sohva kotiin tulee, niiden paikat kannattaa piirtää pohjaan hyvissä ajoin, jotta esimerkiksi valaisinten kohdat on tiedossa jo sähkötöitä tehtäessä. 

Suunnittelemalla kokonaisuus hyvissä ajoin mahdollisimman valmiiksi vältytään turhilta sähköjen pintavedoilta aivan uuteen tilaan ja saadaan kodin pienimmätkin yksityiskohdat viimeisteltyä harkitusti. 

Suosi kerroksellisuutta

– Uuteen kotiin ei välttämättä tarvitse hankkia kaikkea uutena. Olemassa olevia kalusteita käyttämällä kotiin tulee kiinnostavaa kerroksellisuutta ja kodikkuutta. Jos uusi koti sisustetaan kokonaan uusilla kalusteilla, voi lopputulos olla alkuun hieman hengetön ja katalogimainen. Uusia kalusteita kannattaa mieluumminkin hankkia vähitellen täydentämään vanhoja. 

Isompia kalustehankintoja tehtäessä voi olla hyvä asustella uudessa kodissa ensin vaikka vuodenkin verran, jotta tietää, mitä juuri siihen kotiin haluaa hankkia. Uusia kalusteita hankittaessa kannattaa satsata suurimpiin ja tärkeimpiin hankintoihin, kuten sänkyyn ja sohvaan, ja mahdollisuuksien mukaan suosia kotimaista laatua.  

Eri aikakausien kalusteet, henkilökohtaiset aarteet ja uutena hankitut huonekalut luovat yhdessä kodikkaan tunnelman niin uutena rakennettuun kuin vasta remontoituun asuntoonkin.

Löytyisikö sinun kotirantasi Uudestakaupungista? Tule tutustumaan kaupungin tonttitarjontaan ja monipuoliseen elämään Rakenna & Sisusta -messuille Turun Messukeskukseen 7.-9.2.2020. Löydät meidät messuosastolta A100. Tontteihin voit tutustua myös verkossa Uudenkaupungin kotisivuilla

Lisää tarinoita leppoisasta elämästä Uudessakaupungissa löydät täältä

 

 

Unelmakoti rakentui Hiulle

Tähtinen-Anderssonin perhe päätyi parin sattuman kautta rakentamaan omakotitalon Uudenkaupungin Hiulle. “Alueena tämä on aivan täydellinen”, sanoo uudessa kodissaan viihtyvä Johanna Tähtinen.  

Teksti ja kuvat: Päivi Sappinen

Tammikuinen aurinko paistaa matalalta. Sen säteet saavat kuuraiset pihanurmikot kimmeltämään ja hengityksen höyryämään. 

Hiun omakotialueen uusien talojen piiput tupruttelevat savupilviä sinistä taivasta vasten. Talojen seinustoille on koottu värikkäitä ulkoleluja – pulkat, liukurit ja sukset odottelevat kuitenkin vielä talven ensimmäistä kunnollista lumipeitettä. 

Metsän reunassa, alueen rauhallisella päätytontilla sijaitsevan yksikerroksisen talon oven avaa Johanna Tähtinen. Vierasta saapuu heti kuikuilemaan myös perheen pitkäkarvainen kissa Kosi, sekä kohta myös lapset, melkein 3-vuotias Neea ja viiden vanha Niklas. Keittiössä aamukahvia nautiskelee perheen isä Toni Andersson

Vuodenaikaan nähden harvinainen auringonvalo suorastaan tulvii sisään olohuoneen korkeista ikkunoista. 

– Me mietittiin pitkään, kumpaan suuntaan nämä suuret ikkunat halutaan. Toisella puolella on kaunis ja rauhoittava metsämaisema, mutta kyllä tämä valoisuus tuntuu nyt kuitenkin juuri oikealta ratkaisulta, Johanna Tähtinen sanoo ja laskee kahvinporoja keittimeen. 

Talon rakentaminen tuli perheelle ajankohtaiseksi muutama vuosi sitten, kun Johanna alkoi odottaa perheen toista lasta. Rivitaloasunto alkoi käydä ahtaaksi ja perhe kaipasi omaa rauhaa. 

– Kävimme katsomassa moniakin taloja, mutta mikään ei oikein kunnolla iskenyt, Johanna muistelee. 

Kun tarjolla olevista taloista ei tuntunut löytyvän haluttua avaruutta, valoisuutta ja käytännöllisyyttä, Johanna houkutteli miehensä naapurikaupunkiin taloesittelyyn. Oman talon rakentamista ei aiemmin oltu kovin tarkkaan pohdittu, mutta vierailu talofirman rakenteilla olevassa kohteessa sai ajatuksen tuntumaan houkuttelevalta. 

– Ihastuimme avoinna olleen talon avaraan pohjaratkaisuun heti. Kun rakentamaan päädyimme, vertailimme useita erilaisia talomalleja, mutta palasimme kuitenkin aina takaisin tuohon ensimmäiseen, meitä ihastuttaneeseen pohjaratkaisuun, Johanna kertoo. 

Perhe alkoi suunnitella rakentamista tosissaan. Kun sopimukseen talotehtaan ja rakennusfirman kanssa päästiin, oli löydettävä tulevalle unelmakodille vielä paikka. Täydellinen tontti löytyi lopulta rakentumassa olevalta Hiun asuinalueelta vähän kuin varkain.

– Samalla alueella, tuossa alempana, oli parikin tonttia tarjolla. Niistä toisesta olimme jo vähän ehtineet innostuakin, kun kävi ilmi, että tämä päätytontti olisi mahdollisesti vapautumassa. Ilmoittauduimme jonottamaan tätä, ja kun sitten sain puhelun, että tontti on meidän, taisin vähän tuulettaa, Johanna kertaa nauraen. 

Rivitalokoti ehti olla myynnissä vuoden, ennen kuin kauppakirjat allekirjoitettiin Neean ollessa vasta kaksiviikkoinen. Johanna Tähtinen myöntää etukäteen pohtineensa, miten vauvavuoden ja rakennusprojektin yhteen sovittaminen sujuisi. 

– Kyllä sitä ehti jo miettiä, että niinköhän vuoden aikana menisi lusikat jakoon. Mutta kaikki sujui lupa-asioista aina yhteistyöhön rakennusfirman kanssa todella joustavasti. Ei vuosi tietenkään mitään ruusuilla tanssimista ollut, kun hoidettavana oli vauva ja taapero, ja mies teki pitkää päivää töissä ja sen perään vielä raksalla, mutta kaikkiaan kokemus oli kuitenkin positiivinen. Sen perusteella voisin lähteä projektiin vaikka uudestaankin, hän muotoilee. 

Noin vuoden urakoinnin jälkeen muuttolupa heltisi keväällä 2018. Vapun kynnyksellä perhe pääsi kantamaan muuttokuorman unelmiensa taloon – juuri siihen avaraan, valoisaan ja käytännölliseen, josta he olivat jo useamman vuoden ajan haaveilleet. 

– Tästä tuli juuri se unelmiemme koti, tai itse asiassa minusta tuntuu, että saatiin jopa enemmän kuin osattiin odottaa. En edelleenkään, parin vuoden asumisen jälkeen, muuttaisi täältä juuri mitään, Johanna sanoo. 

Hyvin uudessa kodissa ovat viihtyneet myös Neea ja Niklas. Molemmilla on nyt ikioma huone ja naapuruston lukuisista lapsiperheistä löytyy leikkikavereita. 

Talon lisäksi perhe on erityisen tyytyväinen Hiun alueeseen, jolle koti rakentui. Kotiovelta ei ole kuin kivenheitto uimarantaan, ulkojäille ja puistoihin, rauhoittava metsä aukeaa heti takaovelta. 

– Jos emme juuri tätä tonttia olisi sattumalta saaneet, oltaisiin varmaan nyt kiinnostuneita noista uusimmista tonteista. Siellä on todella kivoja paikkoja, Toni Andersson vinkkaa rakentamista suunnitteleville. 

Perhe on tullut Hiulle jäädäkseen. 

– Alueena tämä on aivan täydellinen. Rauhallinen paikka, mutta kuitenkin pyöräilymatkan päässä kaikista Uudenkaupungin keskustan palveluista, kouluista ja päiväkodeista. Vieressä on lähikauppa ja upeat ulkoilumaastot, iltalenkilläkin puiden oksien välistä kimmeltää meri. En minä täältä enää suostuisi mihinkään lähtemään, Johanna Tähtinen hymyilee.

Löydä oman unelmakotisi paikka Uudestakaupungista

Idyllisen Hiun omakotialueen 3. alueen tontit ovat nyt varattavissa. Myös 2. alueelta löytyy vielä pari vapaata tonttia. Tutustu tonttitarjontaan tarkemmin kaupungin kotisivuilla.

 

 

 

“Onhan tää ihan siistii”

Uudenkaupungin kaupunki haluaa tavoittaa nuorison siellä, missä he ovat. Syntyi idea esports-turnauksesta, jonka suosio ylitti lopulta kaikki odotukset. 

Teksti ja kuvat: Päivi Sappinen

Marraskuinen perjantai-ilta laskeutuu Uudenkaupungin ylle sateisena. Hämärä on kaapannut pikkukaupungin kainaloonsa, vaikka kello lähentelee vasta neljää iltapäivällä. Keskustan puutalojen ränneistä kantautuvaa veden lorinaa lukuunottamatta kaduilla on hiljaista.

Vastavalmistuneen Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen Demotilan pihalla Pohjoistullikadulla sade ei kuitenkaan haittaa. Nuorten miesten joukko jonottaa huppujensa alla kärsivällisesti ovien avautumista. Osa tietää kiikuttaa pelikoneitaan suoraan tilan lastauslaiturille, toisilla läppärit kulkevat mukana repussa. 

Tunnelma väreilee odottavana ja hallitun innostuneena. Alkamassa oleva Uki Strike: GO 19 -esports-turnaus on sekä järjestäjilleen että useille pelaajille ensimmäinen turnauskokemus. 

Ovien auetessa sisällä alkaa kuhina. Tietokoneet asemoidaan pöydille hämmästyttävällä nopeudella ja jo hetkessä viisihenkiset joukkueet ovat löytäneet omat paikkansa. Näppäimistöt, kuulokkeet ja hiiret välkkyvät kaikissa sateenkaaren väreissä, johtoja etsitään, vedetään ja vaihdetaan ja kaveria avustetaan aina tarpeen niin vaatiessa. 

16-vuotias Samuli Appelblom istuu koneensa ääressä odottavaisena. Hän onnistui nappaamaan suositun turnauksen viimeisen paikan ja on mukana joukkueessa, jonka muut jäsenet eivät ole entuudestaan kovin tuttuja. 

– Voi se olla vähän hankalampaa pelata joukkueena, kun ei tunneta, mutta pääasia kuitenkin että pääsee pelaamaan, hän sanoo.  

Vaikka turnauksiin hän ei ole aiemmin osallistunut, Counter Strike on pelinä tuttu. 

– Pari vuotta sitten pelasin tätä aika paljonkin, nykyisin enää vähemmän. Mutta tää on varmaan ihan hyvä peli tähän turnaukseen, Appelblom arvioi. 

Samuli Appelblom odottaa tositoimiin pääsyä.

Jos pelaajien keskuudessa on aistittavissa pientä kisajännitystä, tutisevat puntit aavistuksen myös järjestäjillä. Kun ensimmäisten alkuerien aloitus viivästyy teknisistä ongelmista johtuen, Uudenkaupungin kaupungin nuorisopalvelujen vastaava Katriina Rauman myöntää olevansa hieman hermostunut. 

– Toisaalta tämä tässä on juuri hienoa, kun mukana ovat kaupungin nuorisopalvelut, kirjasto, elinkeinopalvelut ja tietohallinto, kaikilta tulee mukaan eri alueen osaaminen. Vaikka juuri nyt tuntuu vähän vaikealta vain olla ja odottaa, tiedän että tämä on asia, jonka muut osaavat ratkaista. Yksin tähän ei olisi pystynyt kukaan, hän kiittelee. 

E-urheiluturnausten järjestäminen suurkaupunkien ulkopuolella on vielä melko harvinaista. Vielä epätavallisempaa on, että järjestävänä tahona on kaupunki. Pääkaupunkiseudun suurturnauksissa osallistujia saattaa olla tuhatkunta ja palkintopotit nousta jopa kymmeniintuhansiin euroihin. Pelaaminen on monelle nuorelle tärkeä harrastus ja siinä myös Uudenkaupungin kaupunki haluaa Raumanin mukaan olla vahvasti mukana. 

– Tämä on juuri nyt valtavan suosittu genre ja paitsi nuorisopalveluille myös koko kaupungille on hyväksi pysyä kärryillä siitä, missä mennään. Turnaus täyttyi muutamassa päivässä ja kyselijöitä ja jonottajia oli senkin jälkeen runsaasti, eli kyllä tällainen tapahtuma varmasti täällä paikkansa ottaa, hän arvelee. 

Vähitellen kaikki alkaa olla kunnossa ja ensimmäiset alkuerät päästään aloittamaan. Turnauksessa on kymmenen viiden hengen joukkuetta, joista karsiutuu alku- ja välierien kautta lopulta kaksi tiimiä finaaliin. Voittajalle on luvassa paitsi kunniaa, myös Uudenkaupungin Yrittäjien lahjoittama 500 euron rahapalkinto. 

Kuten lajin olemukseen kuuluu, pelit striimataan livenä kaupungin Youtube-kanavalle. Pelien selostuksesta ja tuomaroinnista vastaa alan moniosaaja Tomi “Tombha” Rinne

Omaa pelivuoroaan odottelee malttamattomana myös viiden kaveruksen muodostama Babypower. 18-vuotias Anssi Alhanen istuu mukavasti korkeanojaisessa pelituolissaan ja valmistautuu alkueriin avaamalla karkkipussin. 

– Mä uskon, että me voidaan olla ihan hyviä. Tai pojat sanoi, että ne tuli tänne vaan pizzan takia, mutta mä luulen, että meillä on ihan mahdollisuus voittaakin, hän juttelee ja vinkkaa virnistäen kavereidensa suuntaan. 

Alhasen pelitilasto näyttää, että ensimmäistä kertaa ei olla pappia kyydissä. CS:GO:a on tullut räiskittyä muutaman vuoden aikana yli 4000 tunnin edestä ja samanmoisia lukuja löytyy myös vieruskavereilta. 

– Tämä on tosi hyvä ja viihdyttävä peli. Oikein muita ei oo tullut pelailtuakaan, hän myöntää. 

Myös Alhaselle tapahtuma on ensimmäinen virallinen peliturnaus. Järjestelyt näyttävät hänestä hyviltä ja toimivilta, tosin muutamaan pieneen yksityiskohtaan voisi hänen mielestään ehkä jatkossa kiinnittää huomiota. 

– Tässä kun aletaan alkupelejä pelata, voi meteli nousta aika kovaksi, että ehkä jotain sermejä voisi olla ääntä eristämässä. Tosin täällä on nämä matot, ne on kyllä hyvät. Ja pöydät, ne voisi olla ehkä hiukan isommat, Alhanen pohtii. 

Anssi Alhanen ja Babypower pelin tuoksinassa.

Tombha Rinteen vauhdikkaan selostuksen mukana pelin tiimellykseen päästiin myös kotikatsomoissa.

Mutta pienet yksityiskohdat unohtuvat nopeasti, kun Alhanen pääsee muun Babypowerin kanssa tositoimiin. Joukkueen yhteenlasketut kymmenet tuhannet harjoitustunnit eivät ole menneet hukkaan, vaan “vauvavoima” selvittää tiensä finaaliin saakka. 

Kello lähentelee yhtätoista, kun Babypower kohtaa finaalissa 77seven-nimisen joukkueen. Ennakkoon tiukaksi arveltu finaali päättyy lopulta Alhasen ja kumppaiden 16-2 voittoon ja nuoret miehet keräilevät kamppeitaan kukin 100 euroa rikkaampina. 

Vaikka pizzallehan sitä vaan tultiin.  

Puoliltaöin Uudenkaupungin historian ensimmäinen esports-turnaus on ohi ja iltapäivällä pystytetty pelihalli tyhjenee nopeasti. Tyytyväisyys huokuu sekä pelaajien että järjestäjien kasvoilta. 

– Kyllä meillä alustavasti on suunnitteilla keväälle rykäistä uusi turnaus pystyyn, ja todennäköisesti tuplasti isompana, Katriina Rauman paljastaa hymyillen.

Uki Strike: GO 19 -turnauksen voittoon pelasi viisihenkinen Babypower, eli Anssi Alhanen, Niklas Lindström, Veeti Ruoranen, Arttu Haapanen ja Ville Wehman. Kuva: Janne Kari

 

“Joskus palaset vain loksahtavat kohdalleen” – Leena Huhtalan muuttotarina on kuin elokuvasta

Leena Huhtala ihastui Uuteenkaupunkiin ensinäkemältä niin täysin, että päätti vielä jonain päivänä muuttaa paikkakunnalle. Päätöksen jälkeen asiat alkoivat loksahdella paikoilleen kuin varkain. 

Teksti ja kuva: Päivi Sappinen
Maisemakuvat: Vilma Sappinen

Talvi oli pimeimmillään, kun Leena Huhtala ajoi poikansa mukana ensimmäistä kertaa elämässään Uuteenkaupunkiin. Reissun tarkoitus oli löytää Valmet Automotivella työnsä aloittavalle pojalle asunto, mutta yllättäen vierailu aloitti myös Huhtalan elämässä lumipalloefektin, joka muutti hänen arkensa lähes kokonaan. 

– Joku siinä vaan klikkasi heti. En ollut koskaan aiemmin edes käynyt Uudessakaupungissa, mutta silloinkin, keskellä pimeintä talvea, näin tämän kaupungin kauneuden. Ja kun ne palaset elämässä joskus naksuu paikoilleen, niin silloin kävi niin. Päätin siltä istumalta, että jonain päivänä minä vielä asun täällä, Huhtala muistelee hymyillen. 

Tuosta naksahduksesta on kulunut nyt reilut 2,5 vuotta. Huhtala istuu pienen pörröisen Nella-koiransa kanssa Pakkahuoneella ja siemailee kahvia. Maaliskuun alusta asti oma koti on löytynyt Uudestakaupungista ja parivaljakko on silmin nähden tyytyväinen uuteen elämäänsä rantakaupungissa. 

– Saanko nyt kertoa sieluni kyllyydestä, kuinka tyytyväinen uusikaupunkilainen olen? hän kysyy nauraen. 

Tunnelmallinen merenrantakaupunki kauniisti valaistuine rantoineen teki Leena Huhtalaan jo ensivierailulla lähtemättömän vaikutuksen.
Unelmatyöhön Uuteenkaupunkiin

Oli kyse sitten sattumasta tai kohtalosta, asiat alkoivat järjestyä ensivierailun jälkeen melkein kuin elokuvissa. Reilun vuoden kuluttua Huhtalan silmiin osui Facebookissa mainos samana päivänä Uudessakaupungissa järjestettävästä Tuu messiin -rekrytointitapahtumasta. Hän päätti ajella silloisesta asuinkunnastaan Eurajoelta tapahtumaan kurkistamaan, olisiko jotain mielenkiintoista mahdollisesti tarjolla. 

– Kun astuin saliin jossa tapahtuma järjestettiin, eteeni käveli saman tien nainen, joka kysyi olisinko kiinnostunut pikarekrystä. Sanoin, että mikäs siinä. 

Yksi palanen naksahti taas paikoilleen, kun rekrytointia tehnyt Vakka-Suomen Puhelin ja Huhtala kokivat olevansa sopiva pari. Pikainen piipahdus tapahtumassa toikin mukanaan uuden työpaikan, jonka koulutus alkaisi jo seuraavana maanantaina. 

– Olen mennyt aikanaan 16-vuotiaana kaupan kassalle töihin, viihtynyt siellä ja ajatellut, että se on mun juttu. Mutta tässä uudessa työssä klikkasi jokin heti paikoilleen. Ymmärsin hyvin pian, että tätä haluan tehdä lopun työurani, Huhtalaa kertoo. 

Yritykseen asiakasneuvojaksi palkattu Huhtala eteni puolessa vuodessa vuorovastaavaksi ja vajaan vuoden työskenneltyään lähivalmentajaksi. Hän kokee nyt, 55-vuotiaana, löytäneensä kutsumuksensa. 

– Saan työssäni haastatella, kouluttaa ja olla ihmisten kanssa tekemisissä. Olen todella onnellinen työstä, jota saan tehdä ja toivon tietysti pystyväni jakamaan kokemaani työn iloa myös muille. 

Kun työpaikka järjestyi Uudestakaupungista nopealla aikataululla, oli seuraavaksi edessä asunnon etsintä. Koska vapaat asunnot olivat paikkakunnalla tiukassa, Huhtala muutti kaupunkiin omien sanojensa mukaan “hivuttautuen”. 

– Ihan alkujaan asuin Eurassa, sieltä muutin Eurajoelle ja vielä eteenpäin Laitilaan, kunnes maaliskuussa löysin viimein ihanan asunnon täältä Uudestakaupungista, hän kertoo. 

Palojen naksahtelu jatkui myös asuntoasian kanssa. Huhtalan työkaveri vinkkaili vapautuvista asunnoista aika ajoin, kunnes iltamyöhällä tullut viesti kiinnitti huomion erityisesti. Asunto oli sijainniltaan erinomainen – lähellä merta, lenkkimaastoja ja työpaikkaa – ja muutenkin kaikin puolin kiinnostava. 

– Epäröin ensin, että voinko nyt näin myöhään laittaa viestiä, mutta päätin kuitenkin ilmaista heti, että olin kiinnostunut asunnosta. Aamulla herätessäni olin saanut vuokranantajalta viestin ja sovimme näytön vielä samalle päivälle. Se oli siinä. 

Leena Huhtala löysi asunnon kauniin Pietolanlahden läheisyydestä ja lenkkeileekin mielellään koiransa Nellan kanssa lähimaastossa.
Leppoisa arki uudessa kotikaupungissa

Nyt Leena Huhtala on lenkkeillyt pienen Nellan kanssa puoli vuotta uusissa kotimaisemissa. Hän arvostaa kauniin kotikaupunkinsa hyviä ulkoilumaastoja, monipuolisia palveluja, ravintolatarjontaa ja sitä, että kaikki on lähellä. 

– Eikä täällä mitään sisäänpäinlämpiäviä olla, ainakaan oman kokemukseni mukaan. Työkaverini välillä ihmettelevät, kun kerron jutelleeni vaikka kahdentoista tuntemattoman ihmisen kanssa aamun koiralenkillä. Mutta itse voi niin paljon vaikuttaa siihen, miten ihmisiä kohtaa, hän sanoo.

Huhtala pysähtyy myös haastattelun aikana useampaan otteeseen juttelemaan ohikulkijoiden kanssa. Nella saa usein rapsutuksia ulkoillessa ja emäntä siinä samalla juttuseuraa. Uusikaupunki ja paikalliset ihmiset ovat vieneet molempien sydämen totaalisesti. 

– Me viihdytään täällä aivan valtavan hyvin, ja se tunne vaan kasvaa. Kaikki on täällä niin sujuvaa ja ihmiset mukavia. Olen aivan hullaantunut Uuteenkaupunkiin, hän kehuu. 

Huhtala tietää, että hänen tarinansa kuulostaa melkein jopa liian hyvältä. Aina kaikki ei järjesty yhtä ketterästi, mutta omalla rohkeudella ja asenteella voi hänen mukaansa vaikuttaa moneen asiaan. 

– Kun vaan uskaltaa tehdä sen ratkaisun vaihtaa työpaikkaa ja kotikaupunkia, ei tiedäkään, mitä kaikkia ovia se voi avata, hän rohkaisee. 

VSP rekrytoi asiakaspalvelijoita parhaillaan! Lue lisää ja lähetä hakemus: https://www.vsp.fi/yritys/rekrytointi/ 

 

 

“Uudessakaupungissa on upeat puitteet harrastamiselle”

Rostedtin perhe viettää kuukausittain kymmeniä tunteja lasten urheiluharrastusten parissa. Katja-äiti kehuu harrastamista Uudessakaupungissa monipuoliseksi, helpoksi ja edulliseksi. 

Teksti ja kuvat: Päivi Sappinen

Sisarukset Nooa ja Veera Rostedt kaappaavat jalkapallot kainaloihinsa ja kirmaavat vihreälle tekonurmelle. Pallo pyörii tottuneesti kaksikon jaloissa ja maaliverkko suhahtelee vauhdikkaiden vetojen voimasta. 

Nooan ja Veeran äiti Katja Rostedt seuraa sisarusten pallottelua tuttuun tapaan kentän laidalta – aktiivisesti useampaa lajia harrastavien lasten vanhempana tutuksi ovat tulleet niin jää- ja palloiluhallit kuin nurmi- ja hiekkakentätkin. 

– Oikeastaan tällä hetkellä meidän perheen aikuisetkin harrastavat lasten harrastuksia. Arjen aikataulut pyörivät hyvin pitkälle Veeran ja Nooan harjoitusten ja pelitapahtumien ympärillä, eikä aikaa oikein muuhun jää. Mutta minua se ei kyllä haittaa, minä nautin tästä, hän sanoo ja nyökkää pelikentän suuntaan. 

Tosin kesäaikana Katja sanoo perheen viettävän normaaliarjesta lomaa, vaikka vanhemmat kävisivät töissäkin. Molemmat lapset käyvät pari kertaa viikossa futistreeneissä ja silloin tällöin peleissä, mutta vapaa-aikaa jää silti huomattavasti enemmän. 

– Molemmat osallistuivat alkukesästä myös pesiskouluun ja Nooa jatkoi pelaamista sen jälkeenkin. Kesällä on kuitenkin monin tavoin leppoisampaa kuin tavallisena arkena, Katja tuumii. 

8-vuotias Veera Rostedt harrastaa ringetteä, salibandya ja jalkapalloa. Kesällä hän kävi myös Jyskeen järjestämässä pesiskoulussa. – Pesiskoulu oli vieläpä sponsoroitu, eli se ei maksanut mitään. Aika hienoa, tuumii Veeran ja Nooan äiti Katja Rostedt.

Puitteet kohdillaan

Nyt, elokuun alussa perhe kuitenkin odottaa jo syyskauden alkua. Molemmilla lapsilla alkamassa ovat salibandytreenit, lisäksi kohta 10-vuotias Nooa pelaa jääkiekkoa ja 8-vuotias Veera ringetteä.

Erityisesti Nooa luo kaihoisia katseita remontissa olevan jäähallin suuntaan – jäiden tuloa odotetaan aina malttamattomina. 

– Viime vuonna Nooa kävi jo viikon ennen jäiden tuloa kiertämässä hallia pyörällä, niin kovasti hän jäälle pääsyä odotti, Katja nauraa. 

Tänä vuonna jäitä joudutaan odottamaan vähän normaalia kauemmin. Hallin remontin ounastellaan valmistuvan vasta syyskuun puolivälin tienoilla, ja joukkueet ovat joutuneet poikkeuksellisesti haalimaan harjoitusvuoroja lähikuntien halleista. 

– Tämä on tietysti harmillista, mutta hyvä, että hallia huolletaan. Meillä on oikeasti aika hyvä jäähalli moneen muuhun verrattuna. Siellä on suuret pukuhuoneet ja lämmin kahvio, mistä seurata pelejä. Pientä ehostusta se tosin vaatisi, Katja Rostedt miettii.  

Hän kehuu mielellään Uudenkaupungin monipuolisia harrastusmahdollisuuksia ja puitteita. Kokemusta on kertynyt perheen vanhempien lasten osalta jo useiden vuosien ja monien eri lajien kautta. 

– Kyllä minä koen, että täällä harrastaminen on helppoa ja vaihtoehtoja on pieneksi paikkakunnaksi todella paljon. Enkä uskaltaisi edes ajatella, millaisia illat ja viikonloput olisivat, jos asuttaisiin jossain suuremmassa paikassa. Täällä pakka pysyy vielä hyvin kasassa, kun välimatkat on lyhyitä. 

Yhteisöllisyyttä ja maltilliset kustannukset

Katja ja perheen isä Tero ovat molemmat aktiivisesti mukana lasten harrastuksissa. Tero toimii Nooan jääkiekkojoukkueen huoltajana ja Katja useamman porukan rahastonhoitajana ja yhden joukkueen joukkueenjohtajanakin. Pelireissuille ainakin toinen vanhempi pyrkii aina lähtemään mukaan. 

– Pitkiä iltoja tulee hallilla vietettyä, mutta haluamme olla tukemassa lasten harrastuksia. Se on myös lapsille tärkeää, että olemme tukena ja kannustamassa, Katja sanoo. 

Kohta 10-vuotias Nooa Rostedt kuljettaa tottuneesti jalkapalloa samalla, kun pikkusisko Veera taituroi käsilläseisontaa. Meneväisen Nooan harrastuskalenteri täyttyy jalkapallon lisäksi jääkiekosta, salibandysta ja pesäpallosta.

Tukena ja apuna arjen aikataulupalapelissä toimii myös lasten harrastusten kautta syntynyt vanhempien rinki, joka jakaa keskenään niin kuskausvuoroja kuin elämän käänteitä noin muutenkin. 

– Moni sanoo, ettei aikuisiällä ole enää niin helppoa löytää ystäviä, mutta minä olen löytänyt monta hyvää ystävää lasten harrastusten kautta. Monet ilot ja surut on jäähallin kahviossakin vaihdettu, Katja toteaa. 

Yhteisöllisyys näkyy seurojen sisällä hänen mukaansa sekä aikuisten että lasten keskuudessa. Talkoohommia painetaan porukalla ja myös seurojen puolelta ollaan apuna vanhempien ja toimihenkilöiden tarvitessa tukea. 

Pelireissuilla kaikki katsovat vähän kaikkien perään, ja lisäksi eri ikäiset juniorit käyvät aktiivisesti kannustamassa toisten ikäluokkien peleissä. 

– Kaikki toimii täällä valtavan hyvin. Jos joku asia mietityttää, siihen saa vastauksen nopeasti. Ja eri lajien harrastaminenkin on helpottunut, Katja mainitsee viitaten seurojen väliseen yhteistyöhön harjoitusaikataulujen suunnittelussa. 

Edelliskaudella Nooa joutui pitämään salibandysta välivuoden, koska harjoitukset menivät niin pahasti jääkiekon kanssa päällekkäin. Nyt tulevan kauden harjoitusaikatauluja alettiin tiedustella jo hyvissä ajoin ja päällekkäisyyksiä pyritään välttämään. 

– Se on tosi hieno juttu, ja toivottavasti tämä otetaan kaikissa seuroissa jatkossakin huomioon. Näin mahdollistetaan harrastusten jatkuminen mahdollisimman monelle, Katja kiittelee. 

Rostedtin perhe on kiitollinen myös maltillisina pysyneistä harrastusmaksuista. Katja tietää, että etenkin vanhemmissa ikäluokissa erot moniin muihin paikkakuntiin ovat suuret. 

– Uudessakaupungissa esimerkiksi jääaika on tosi edullista. Totta kai harrastaminen aina maksaa ja lasten kasvaessa maksut nousevat. Mutta täällä kustannukset pysyvät kuitenkin suht järkevinä, hän sanoo. 

On aika asettua vielä valokuvaan. Varvastossuihin sonnustautunut Katja potkaisee lasten kikattaessa pallon maaliin ja Veera innostuu esittelemään kärrynpyöriä. 

Kuvista tulee juuri niin vauhdikkaita ja elämänmakuisia kuin aktiiviselle perheelle sopivaa onkin. 

 

Uudenkaupungin monipuolisista liikuntavaihtoehdoista löydät lisätietoa kaupungin kotisivuilta.

Lukuisia muita harrastuksia, kursseja ja luentoja paikkakunnalla tarjoilee Vakka-Opisto. Syksyn kurssitarjontaan pääset täältä.

 

 

Uudenkaupungin historia auttaa juurtumaan

Asta Engström tietää, että kotiutuminen vaatii aikaa. Hän uskoo, että kaupungin pitkä ja monivaiheinen historia luo juurettomaksi itsensä tuntevalle ihmisellekin mahdollisuuden asettua. 

Teksti: Päivi Sappinen
Kuvat: Päivi ja Vilma Sappinen

Helteisen viime kesän lopussa Asta Engström pakkasi mukaansa kaksi matkalaukkua ja polkupyörän. Pienine muuttokuormineen hän asettui leirintäalueen saunamökkiin ja pyöräili aamuisin uuteen työhönsä hiljaisen rantakaupungin halki. Kun saunaan tuli kylpijöitä, hän vetäisi matkalaukkunsa vetoketjut kiinni ja lähti pois jaloista palatakseen mökkiin taas myöhemmin. 

Pari kuukautta aiemmin hänet oli valittu Uudenkaupungin kaupungin ensimmäiseksi hyvinvointijohtajaksi. Hyppy täysin tuntemattomaan kaupunkiin, aluksi saunamökin sohvalle, tuntui sillä hetkellä juuri oikealta. 

– Viehätyin heti tästä ihmisen kokoisesta kaupungista. Täällä ihminen ei katoa massaan, mutta kaupungin aktiivisuus tarjoaa kuitenkin runsaasti mahdollisuuksia kohtaamisiin toisten ihmisten kanssa, hän sanoo nyt, vuotta myöhemmin istuessaan pienen puutalonsa puutarhassa. 

Kotiutuminen on läsnä Engströmin elämässä monin tavoin. Asukkaiden kotiutuminen, kaupungissa viihtyminen ja hyvinvointi ovat tärkeitä teemoja hänen työssään, mutta samat asiat ovat läsnä myös hänen arjessaan kaupungin uutena asukkaana. Oman kokemuksen kautta hän uskoo pystyvänsä asettumaan paremmin tänne muuttaneiden ihmisten nahkoihin. 

– Olen asunut elämäni aikana kymmenellä eri paikkakunnalla, tosin viimeiset yli 20 vuotta Lahdessa. Joku sanoikin, että olen sitten varmaan kotiutumisen ammattilainen, mutta ei se ihan niin mene. Enemmänkin olen kokenut itseni juurettomaksi, ihmiseksi, joka ei ole oikein mistään kotoisin, Engström muotoilee. 

Lapsuus- ja nuoruusajan muutot tosin kasvattivat tietynlaiseen heittäytyvyyteen. Seikkailuhenkeä on tarvittu niin aikanaan lasten kanssa matkailuautolla reissatessa kuin vaikkapa vieraan kaupungin leirintäalueen saunamökkiin muutossakin. Vaikka muuttopäätökset eivät enää synny yhtä suoraviivaisesti kuin nuorempana, Engström uskoo, että kun uutta kohti suuntaa avoimin mielin, asiat sujuvat paremmin. 

– Totta kai keskeinen asia on oma halu tulla osaksi uutta yhteisöä ja kotikaupunkia. Yhtä tärkeää on kuitenkin yhteisön halu ottaa vastaan uudet tulijat, hän pohtii. 

Kaupungin monivaiheinen historia ja kerroksellisuus viehättävät

Ensimmäisen kerran Asta Engström kävi Uudessakaupungissa toukokuussa 2018 tullessaan työpaikkahaastatteluun. Tuolloin hän ei ehtinyt nähdä juuri kaupungintalon lisäksi muuta, joten hän päätti tulla aistimaan kaupungin tunnelmia Merefesti-viikonloppuna kesäkuun alussa. 

Kaupungin kauneus ja energisyys tekivät vaikutuksen. Vaikka tietoa työhön valinnasta ei ollut vielä tullut, hän uskaltautui asuntonäyttöön. 

Asta Engström ihastui ensisilmäyksellä Uudenkaupungin kauneuteen ja energiseen tunnelmaan. Kuva: Vilma Sappinen

Pienen vaalean talon pihamaalla kukkivat kymmenet tuoksuvat kukat ja yläkerran ikkunasta avautui näkymä suoraan vanhan kirkon torniin. Vanhan talon rosoisuus tuntui kotoisalta. 

– Olin jo Lahdessa asuessani alkanut katsella Uudenmaan suunnalta vanhoja kiinteistöjä, jokin niissä viehätti. Ennen kaikkea halusin kodin, jossa viihtyisin ja joka tuntuisi kodilta, hän kertoo. 

Mitä enemmän Engström kaupunkia näki, sitä enemmän sen ympäristö ja historia viehättivät. 

– Tietynlainen kerroksellisuus näkyy täällä. Se, että täällä on vuosisatojen aikana synnytty, eletty ja kuoltu, ja tuokin vanhan kirkon torni on seissyt tuossa sen kaiken ajan. Tällä kaupungilla on maassa niin vahvat juuret, että tänne ehkä jopa tällaisella juurettomalla ihmisellä on mahdollisuus asettua. 

Vuorovaikutus ja kohtaamiset kotiutumisen keskiössä

Kotiutuminen ei käy silti välttämättä napista painamalla viehättävässäkään ympäristössä. Oman aikansa ja energiansa vie monilla muuttajilla uuteen työhön perehtyminen, eikä etenkään alussa jaksamista välttämättä ole lähteä tutustumaan vapaa-ajan tarjontaan. 

Tarjontaa Engströmin kokemuksen mukaan Uudessakaupungissa kyllä on. Vaikka heti alussa kaupunkilaiset muistivat huomauttaa olevansa sulkeutuneita ja varoittaa kaupungin hiljaisesta talviajasta, Engström ei suoralta kädeltä allekirjoita väittämiä. 

– Välillä katson tapahtumakalenteria aivan hengästyneenä, niin paljon täällä on tapahtumia ja toimintaa. Yhdistykset, seurat ja yritykset järjestävät runsaasti mahdollisuuksia kohtaamisiin. 

Hän puhuu mielellään juuri kohtaamisten ja vuorovaikutuksen tärkeydestä. Kun ei vielä tunne kuuluvansa osaksi uutta yhteisöä, voi suuressakin yleisötapahtumassa tuntea ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunteita. 

– Olen tosi paljon miettinyt juuri tätä, että kun sanotaan, että lähdet vaan sinne matseihin ja teatteriin ja tulet osaksi yhteisöä. Mutta jos siellä ei tapahdu kohtaamisia ja ihmisten välistä vuorovaikutusta, sieltä saattaa lähteä hyvin tyhjänä pois, hän miettii. 

Matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja ja -hetkiä Engström juuri nyt pohtii paitsi henkilökohtaisessa elämässään myös työssään. Miten lisätä ihmisten vuorovaikutusta, mitkä tavat sopisivat mahdollisimman monille ihmisille, miten vältettäisiin tulijoiden syrjäytyminen. 

– On ihmisiä, jotka lähtevät päättäväisesti tutustumaan uuteen yhteisöön, mutta myös paljon niitä, joilla ei ole voimavaroja tai rohkeutta siihen. Haasteena on tavoittaa myös heidät. 

Hän tietää, mistä puhuu. Kun kotiutuminen ei ole sosiaaliselle heittäytyjällekään helppoa, ei sen voida olettaa olevan sitä aremmillekaan ihmisille. 

– Olen esteetikko ja kaupungin kauniilla ympäristöllä on minuun voimaannuttava vaikutus, kertoo vuoden päivät Uudessakaupungissa asunut Asta Engström. Kuva: Vilma Sappinen

Engströmiä itseään on auttanut paikka, joka tuntuu kodilta. Se on hänestä äärettömän merkittävä asia, kun kaikki on uutta ja omat rakkaat ihmiset ovat kaukana. Parin kuukauden väliaikaismajoituksen jälkeen hän päätti hankkia talon, jota kävi ensimmäisellä kunnon vierailullaan Uudessakaupungissa katsomassa. 

Nyt hän saattaa istua tuntikausia pienen vaalean talon portailla ja tuijottaa kukkivaa puutarhaa, tai kiivetä yläkerran ikkunan ääreen keinutuoliin katselemaan vanhan kirkon tornia. 

– Kotiutuminen vaatii malttia, sille pitää antaa aikaa. Minullakin prosessi on vielä kesken, eikä polku ole ollut pelkästään helppo. Yksinäisinä hetkinä tämä kaupungin upea ympäristö on antanut voimaa. Ja tiedän olevani tosi onnekas, kun minulla on paikka, joka tuntuu kodilta, hän hymyilee. 

 

Nummeloiden mökkimatka lyheni yli 600 kilometriä

Teksti: Päivi Sappinen
Kuvat: Päivi ja Vilma Sappinen

Käymään vain. Niin Vesa Nummela ajatteli pakatessaan muuttokuormaansa yli 40 vuotta sitten Uudessakaupungissa. Työt veivät tuolloin Ouluun, mutta Nummelalla oli koko ajan vahva ajatus siitä, että paluu kalastajakylän rauhaan tulisi joskus vielä eteen. 

Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, Vesa Nummela odottaa Kirsti-vaimonsa kanssa uuden merenrantakotinsa valmistumista Sorvakkoon. Vielä muutaman kuukauden ajan pariskunnan vakituinen osoite löytyy Oulusta, vaikka suurin osa kesästä tuleekin vietettyä huvilalla Uudessakaupungissa. 

– Tai mökki se kyllä minun suussani on, vaikka sanoisit mitä, Kirsti nauraa miehelleen. 

Kirsti muutti Vesan luokse Ouluun 2,5 sitten. Erityisesti hän viehättyi kuitenkin Uudessakaupungissa sijaitsevasta kesäpaikasta. 

– Tämä on niin selkeä, kaunis ja hirmuisen ystävällinen kaupunki. Olen itse Hämeestä, Vesijärven rannalta kotoisin ja tämä läheinen vesistö saa oloni tuntumaan kotoisalta. Onko olemassa edes mitään upeampaa kuin tämä, hän huokaisee ja osoittaa Kaupunginlahden ranta-aluetta vierasveneineen. 

Kirsti Nummela tutustui puolisonsa Vesan kautta Uuteenkaupunkiin ja ihastui sen idylliin välittömästi. Syksyllä pariskunta muuttaa kaupunkiin pysyvästi. Kuva: Vilma Sappinen

Pitkään rakenteilla ollut vapaa-ajan asunto Hiulla valmistui lopulliseen muotoonsa viime kesänä. Koska pitkä mökkimatka Oulusta ottaa väkisinkin istumalihasten päälle, on pariskunta viihtynyt huvilallaan koko ajan pidempiä aikoja kerrallaan. Viime talvena Kirsti otti ensimmäistä kertaa varovasti puheeksi ajatuksen muutosta kokonaan Uuteenkaupunkiin.

– Olimme vasta elokuussa muuttaneet Oulussa uuteen kotiin, mutta en oikein kotiutunut sinne. Kyllähän Vesa varoitteli, että näkisitpä Uudenkaupungin talvella, mutta me ollaan täällä yksi joulu ja uusivuosi vietetty, joten vähän olen nähnyt siitä talvestakin, Kirsti sanoo. 

Kun pariskunta sitten huhtikuussa saapui risusavottaan mökilleen, Vesa äkkäsi rakenteilla olevat Crusell-Puiston talot. Asuntojen linjakas ulkomuoto, sijainti meren rannalla ja hulppeat näkymät ihastuttivat molempia. Siltä istumalta he menivät tontille tutkailemaan rakentuvaa taloa lähemmin, ottivat yhteyttä kohteen myyjään ja istuivatkin kohta jo pankissa. 

Uuteen kotiinsa he pääsevät muuttamaan loka-marraskuun vaihteessa. 

– Asunto on neljännessä kerroksessa ja sieltä on hienot näkymät. Pääsimme vaikuttamaan myös asunnon pintamateriaaleihin, kuten lattioihin ja tapetteihin, Vesa kertoo. 

Pysyvän kodin siirtäminen pohjoisesta Uuteenkaupunkiin tuo Nummelat myös lähemmäs läheisiään. Molempien lapset ja lapsenlapset asuvat sitten enää parinsadan kilometrin säteellä, kun aiemmin välimatkaa oli enemmän kuin tuplasti. 

– Myös poikani Aki suunnittelee muuttoa ulkomailta joko Turkuun tai Uuteenkaupunkiin, sanoo Vesa hyvillään. 

Kirsti ja Vesa odottavat elämää Uudessakaupungissa jo malttamattomina. Irtaimistoa kulkee Oulun reissuilta mukana vähitellen, suuremmat kalusteet tuodaan muuttoautolla kunhan muuttolupa syksyllä heltiää. 

He uskovat, että arjesta pikkukaupungista tulee leppoisaa ja mukavaa. Muuttopäätös tuntuu oikealta.

– Olemme tunteneet koko ajan itsemme hyvin tervetulleiksi tänne. Täällä on kaikki, mitä ihminen tarvitsee, on palvelut, uimahallit ja kuntosalit. Lisäksi meillä on aina tekemistä mökillä, että tylsää ei varmaan ehdi tulla, Kirsti ounastelee. 

– Sekin on aika mukavaa, että mökkimatka lyhenee 630 kilometristä seitsemään, lisää Vesa. 

Nummelat käyvät vielä keskustelua siitä, tuleeko perheeseen Uuteenkaupunkiin muuton myötä vene. Vesan mielestä tulee, Kirsti kävisi mieluiten järjestetyillä meriristeilyillä.

Tosin yksi juttu pariskunnalla on vielä sopimatta. 

– Minä olen Kirstille sanonut, että ennen ei ole ukilainen kuin on vene. Että ei siinä varmaan muu auta kuin sellainen hankkia, Vesa sanoo vino hymy suupielissään. 

– Ja minä taas olen sanonut, että täältä menee niin hyviä meriristeilyjä koko kesän, että ei me kyllä omaa venettä tarvita, Kirsti vastaa. 

Veneen kohtalo selvinnee myöhemmin. Onneksi päätöksellä ei ole kiire. 

Paine kaupungin asuntotilanteessa on helpottamassa vähitellen. Uusia asuntoja rakennetaan ja nykyisissäkin on vaihtuvuutta. Hiun omakotialueen kunnallistekniikka saatiin valmiiksi juuri, eli myös omakotitontteja on saatavilla. Kuva keskustan puutaloalueesta: Vilma Sappinen
Uudenkaupungin asuntotilanne helpottamassa

Pari vuotta sitten ilmennyt Valmet Automotiven suuri rekrytointitarve vaikutti monin tavoin koko kaupunkiin viskaten muun muassa asuntomarkkinat päälaelleen. Pienten asuntojen kysyntä kasvoi räjähdysmäisesti, kun taas useamman huoneen perheasuntoihin ei tuntunut löytyvän asukkaita. 

– Nyt kysyntä on elpynyt ja voidaan sanoa, että asunnoista on normaali tarjonta tällä hetkellä. Lähes kaikenlaisia koteja on tarjolla, ja kaikille riittää myös kysyntää. Myös pienten asuntojen hinnat ovat alun nousun jälkeen tasoittuneet, arvioi myyntipäällikkö Jyrki Isotupa OP Koti Lounaisrannikko Oy:stä. 

Painetta ovat osaltaan olleet purkamassa tehtaan lähelle tuodut moduuliasunnot, mutta myös Ketunkallion ja Salmen alueille valmistuneet kerros- ja rivitalokodit. Parhaillaan Ketunkalliolle ollaan rakentamassa kolmatta vuokrakerrostaloa.  

– Hakemuksia valmistuviin kohteisiin tulee edelleen moninkertaisesti asuntojen määrään nähden. Mutta nyt näyttää jo huomattavasti paremmalta, kun rakenteilla ja näköpiirissä on monia uusia kohteita, sanoo kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellén. 

Parhaillaan kaupunkiin on rakentumassa 135 erikokoista asuntoa, joista 24 on Sorvakossa sijaitsevan Crusell-puiston omistusasuntoja ja loput vuokrakohteita. Lisäksi suunnitteilla tai jo lupakierroksella on satoja lisäasuntoja lähivuosille. 

Omakotirakentaminenkin kaupungissa onnistuu, kun Hiun uuden asuntoalueen kunnallistekniikka saatiin vastikään kuntoon. 

– Meillä on nyt mahdollisuus monenlaisiin uudistuksiin ja paljon kaupungissa tapahtuukin nyt jo. Eteenpäin ollaan menossa, Arvela-Hellén lupaa. 

Suunnitteletko muuttoa Uuteenkaupunkiin? Apua asunnon etsintään ja muuttajan muistilistan löydät tästä linkistä.  

 

 

“Nykyään arkisinkin ehtii elää”

Anne Lundelin palasi hektisten vuosien jälkeen perheensä kanssa Uuteenkaupunkiin. Rannikkokaupunkiin asettuminen on tuonut ennen kaikkea lisää aikaa arjen tärkeille hetkille.

Teksti ja kuvat: Päivi Sappinen

– En voi sille mitään, että herään joka aamu hymyillen. Katso nyt tätä paikkaa, eihän täällä voi olla hymyilemättä, hihkuu Anne Lundelin aurinkoisena alkukesän päivänä Pakkahuoneen terassilla. Näkymä aukeaa auringonvalossa välkehtivälle merelle ja leuto tuuli vilvoittaa paahteisen helleviikon jälkeen armollisesti.  

Heinäkuun alussa tulee kuluneeksi puoli vuotta siitä, kun Anne muutti perheensä kanssa Uuteenkaupunkiin. Tuttu kaupunki oli toki jo entuudestaan – Ugissa Anne vietti lapsuutensa ja nuoruusaikansa. Vaikka vuodet veivät häntä ympäri maailman, yksi asia säilyi hänen mielessään koko ajan muuttumattomana.

– Olen asunut monessa paikassa, mutta aina minulla on ollut vain yksi kotikaupunki. Se on tämä Uusikaupunki, hän sanoo.

Pohjoismaiden kautta takaisin kotiin

17 vuotta sitten, ylioppilaskeväänään, Anne lähti Tanskaan. Tekstiiliala kiinnosti ja selvittelyn perusteella juuri Tanskassa näkymät olivat alalla hyvät. Valkolakkiaan hän palasi vielä juhlimaan kotikonnuilleen, mutta heti juhlallisuuksien päätyttyä odotti paluulento ja uusi kotipaikka.

Tulevina vuosina tutuiksi tulivat kaikki Pohjoismaat. Kortteeri löytyi vuorollaan Tanskasta, Ruotsista tai Norjasta, sieltä, mihin työt milloinkin veivät. Pysyvämpi koti asettui kymmenisen vuotta sitten Pirkanmaalle, Lempäälään, missä perheeseen syntyneet lapset, Elli ja Joonas, aloittivat koulunsa.

Arjesta muodostui monelle perheelliselle tuttu töiden, työmatkojen, harrastuskuskausten ja kotitöiden palapeli. Aktiivisesti harrastavien lasten kuljettamiseen saattoi hurjimmillaan kulua jopa kolme tuntia illassa. Omiin harrastuksiin aikaa ja jaksamista jäi lähinnä iltamyöhällä, jos silloinkaan.

– On ihan hurjaa, kuinka suuri ero on entiseen. Kaikki on täällä niin helppoa ja sujuvaa. Yhtäkkiä arjessa onkin aikaa muullekin kuin töille ja autossa istumiselle, Anne ihmettelee.

Ajatus kotikaupunkiin paluusta alkoi kiehtoa viime syksynä. Anne oli päättänyt jättää silloisen työnsä Reimalla ja keskittyä kokonaan oman kauneusalan maahantuontiyrityksensä pyörittämiseen. Suuri osa töistä on mahdollista tehdä etänä ja reissun päälle pääsee merikaupungin rauhastakin lopulta aika näppärästi – naapurimaissa järjestettäviin aamupalavereihinkin ehtii Turun lentokentän kautta hyvin.

Eivätkä lapsetkaan panneet hanttiin, päinvastoin.

– Lapset ovat viettäneet paljon kesiä ja muita lomia mamman luona Uudessakaupungissa, joten paikka oli heille tuttu. Lopulta juuri lapset alkoivat vähän painostaa muuttopäätöksen tekemisessä, ja Elli aktiivisena tyttönä alkoi organisoida asioita minun puolestanikin jo, Anne nauraa.

Enemmän aikaa elämälle

Muuttopäätös on osoittautunut jopa ajateltua paremmaksi. Perhe osti keskustasta vanhan puutalon, jota Anne ja hänen puolisonsa Timo parhaillaan remontoivat. Talo on vain kivenheiton päässä merenrannasta, keskellä rauhallista puutaloaluetta.

– Kyllä meri on rantakaupungin tytölle iso juttu. Sen on tajunnut, kun on asunut välillä paikoissa, joissa vettä ei tule kuin hanasta, Anne virnistää näyttäessään tietä rannasta talolle.

Kävelymatkaan menee vain muutama minuutti. Kahden hiekkatien kulmauksessa nousevan talon yläikkunoista tosiaan näkyy merelle. Ainakin talvella, kun puissa ei ole lehtiä. Lähellä se joka tapauksessa on. Sopivalla etäisyydellä.

Lapsille muutos on ollut mieluinen. He ovat viihtyneet uudessa koulussaan ja pörräävät vapaa-aikana uusien kavereidensa kanssa kuin olisivat asuneet kaupungissa aina. Harrastuksiakin on löytynyt jo jokaiselle perheenjäsenelle, mutta illat auton ratissa ovat saaneet jäädä – melkein kaikki tarvittava löytyy 10 minuutin pyöräilymatkan päästä.

– Tuntuu, että täällä on moneen asiaan paljon matalampi kynnys. Harrastuksiin pääsee helposti mukaan ilman, että on tarvetta olla tavoitteellinen maajoukkuetason urheilija, ja joku osaa aina auttaa tai neuvoa, jos tulee joku avun tarve. Ihmiset ovat olleet kaikkialla tosi ystävällisiä ja auttavaisia, Anne luonnehtii.

Kaupungin monipuoliset harrastusmahdollisuudet saavat kiitosta Annelta. Nelihenkisen perheen jokainen jäsen on löytänyt mieluista tekemistä uudesta kotikaupungistaan. Kuva: Vilma Sappinen

Testiin ovat päässeet jo niin frisbeegolf-radat, pyöräilymaastot kuin uudet kuntoportaatkin. Vitosluokan syksyllä aloittava Joonas pelaa jääkiekkoa ja koripalloa, seiskaluokalle siirtyvä Elli innostui mukaan teatterikurssille ja teki myös pienen tauon jälkeen paluun koripallokentille. Syksyllä hän aloittaa musiikkiopistossa.

Anne on hyvillään myös kaupungin lukuisista viihtyisistä oleskelupaikoista. Ruokolanjärven soutuveneet, Karhuluodon uimaranta ja monet puistot houkuttelevat murrosikää lähestyviä lapsiakin hengailemaan ulkosalla. Pienessä kaupungissa kaikki on lähellä ja helposti saatavilla.

– Lapsetkin yksi lauantai hämmästelivät, kuinka paljon oltiin ehditty saman päivän aikana tehdä. Elämästä on tullut paljon aktiivisempaa ja monipuolisempaa täällä.

Myös perheen aikuisille Uusikaupunki on tarjonnut runsaasti vaihtoehtoja vapaa-aikaan. Timo on mukana VPK:ssa ja löysi sopivan salibandy-porukankin. Annen mukaan mies on uudessa kotikaupungissaan kuin kala vedessä.

– Se tuntee täältä jo kohta enemmän ihmisiä kuin minä, vaikka olen täältä kuitenkin kotoisin, hän nauraa.

Juuri nyt suurin osa perheen aikuisten vapaa-ajasta kuluu lähinnä saumauslaastien ja tapettiliisterien parissa. Puutalokoti pitäisi saada kuntoon ja muuttovalmiiksi mielellään aika pian.

– Laitoin kutsut Joonaksen syntymäpäiville siinä vaiheessa, kun taloon ei tullut vielä edes vettä. Mutta eiköhän siitä ensi viikkoon mennessä hyvä tule, Anne naurahtaa.

Valkoisen talon pihalla lojuvien remonttivehkeiden keskeltä päätään nostelevat aurinkoisen keltaiset orvokit. Ne Anne halusi istuttaa ovenpieleen, vaikka remppaurakka on vielä kesken.

Tämä paikka tuntuu kodilta jo nyt.