Etusivu » Ajankohtaista

“Onhan tää ihan siistii”

Uudenkaupungin kaupunki haluaa tavoittaa nuorison siellä, missä he ovat. Syntyi idea esports-turnauksesta, jonka suosio ylitti lopulta kaikki odotukset. 

Teksti ja kuvat: Päivi Sappinen

Marraskuinen perjantai-ilta laskeutuu Uudenkaupungin ylle sateisena. Hämärä on kaapannut pikkukaupungin kainaloonsa, vaikka kello lähentelee vasta neljää iltapäivällä. Keskustan puutalojen ränneistä kantautuvaa veden lorinaa lukuunottamatta kaduilla on hiljaista.

Vastavalmistuneen Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen Demotilan pihalla Pohjoistullikadulla sade ei kuitenkaan haittaa. Nuorten miesten joukko jonottaa huppujensa alla kärsivällisesti ovien avautumista. Osa tietää kiikuttaa pelikoneitaan suoraan tilan lastauslaiturille, toisilla läppärit kulkevat mukana repussa. 

Tunnelma väreilee odottavana ja hallitun innostuneena. Alkamassa oleva Uki Strike: GO 19 -esports-turnaus on sekä järjestäjilleen että useille pelaajille ensimmäinen turnauskokemus. 

Ovien auetessa sisällä alkaa kuhina. Tietokoneet asemoidaan pöydille hämmästyttävällä nopeudella ja jo hetkessä viisihenkiset joukkueet ovat löytäneet omat paikkansa. Näppäimistöt, kuulokkeet ja hiiret välkkyvät kaikissa sateenkaaren väreissä, johtoja etsitään, vedetään ja vaihdetaan ja kaveria avustetaan aina tarpeen niin vaatiessa. 

16-vuotias Samuli Appelblom istuu koneensa ääressä odottavaisena. Hän onnistui nappaamaan suositun turnauksen viimeisen paikan ja on mukana joukkueessa, jonka muut jäsenet eivät ole entuudestaan kovin tuttuja. 

– Voi se olla vähän hankalampaa pelata joukkueena, kun ei tunneta, mutta pääasia kuitenkin että pääsee pelaamaan, hän sanoo.  

Vaikka turnauksiin hän ei ole aiemmin osallistunut, Counter Strike on pelinä tuttu. 

– Pari vuotta sitten pelasin tätä aika paljonkin, nykyisin enää vähemmän. Mutta tää on varmaan ihan hyvä peli tähän turnaukseen, Appelblom arvioi. 

Samuli Appelblom odottaa tositoimiin pääsyä.

Jos pelaajien keskuudessa on aistittavissa pientä kisajännitystä, tutisevat puntit aavistuksen myös järjestäjillä. Kun ensimmäisten alkuerien aloitus viivästyy teknisistä ongelmista johtuen, Uudenkaupungin kaupungin nuorisopalvelujen vastaava Katriina Rauman myöntää olevansa hieman hermostunut. 

– Toisaalta tämä tässä on juuri hienoa, kun mukana ovat kaupungin nuorisopalvelut, kirjasto, elinkeinopalvelut ja tietohallinto, kaikilta tulee mukaan eri alueen osaaminen. Vaikka juuri nyt tuntuu vähän vaikealta vain olla ja odottaa, tiedän että tämä on asia, jonka muut osaavat ratkaista. Yksin tähän ei olisi pystynyt kukaan, hän kiittelee. 

E-urheiluturnausten järjestäminen suurkaupunkien ulkopuolella on vielä melko harvinaista. Vielä epätavallisempaa on, että järjestävänä tahona on kaupunki. Pääkaupunkiseudun suurturnauksissa osallistujia saattaa olla tuhatkunta ja palkintopotit nousta jopa kymmeniintuhansiin euroihin. Pelaaminen on monelle nuorelle tärkeä harrastus ja siinä myös Uudenkaupungin kaupunki haluaa Raumanin mukaan olla vahvasti mukana. 

– Tämä on juuri nyt valtavan suosittu genre ja paitsi nuorisopalveluille myös koko kaupungille on hyväksi pysyä kärryillä siitä, missä mennään. Turnaus täyttyi muutamassa päivässä ja kyselijöitä ja jonottajia oli senkin jälkeen runsaasti, eli kyllä tällainen tapahtuma varmasti täällä paikkansa ottaa, hän arvelee. 

Vähitellen kaikki alkaa olla kunnossa ja ensimmäiset alkuerät päästään aloittamaan. Turnauksessa on kymmenen viiden hengen joukkuetta, joista karsiutuu alku- ja välierien kautta lopulta kaksi tiimiä finaaliin. Voittajalle on luvassa paitsi kunniaa, myös Uudenkaupungin Yrittäjien lahjoittama 500 euron rahapalkinto. 

Kuten lajin olemukseen kuuluu, pelit striimataan livenä kaupungin Youtube-kanavalle. Pelien selostuksesta ja tuomaroinnista vastaa alan moniosaaja Tomi “Tombha” Rinne

Omaa pelivuoroaan odottelee malttamattomana myös viiden kaveruksen muodostama Babypower. 18-vuotias Anssi Alhanen istuu mukavasti korkeanojaisessa pelituolissaan ja valmistautuu alkueriin avaamalla karkkipussin. 

– Mä uskon, että me voidaan olla ihan hyviä. Tai pojat sanoi, että ne tuli tänne vaan pizzan takia, mutta mä luulen, että meillä on ihan mahdollisuus voittaakin, hän juttelee ja vinkkaa virnistäen kavereidensa suuntaan. 

Alhasen pelitilasto näyttää, että ensimmäistä kertaa ei olla pappia kyydissä. CS:GO:a on tullut räiskittyä muutaman vuoden aikana yli 4000 tunnin edestä ja samanmoisia lukuja löytyy myös vieruskavereilta. 

– Tämä on tosi hyvä ja viihdyttävä peli. Oikein muita ei oo tullut pelailtuakaan, hän myöntää. 

Myös Alhaselle tapahtuma on ensimmäinen virallinen peliturnaus. Järjestelyt näyttävät hänestä hyviltä ja toimivilta, tosin muutamaan pieneen yksityiskohtaan voisi hänen mielestään ehkä jatkossa kiinnittää huomiota. 

– Tässä kun aletaan alkupelejä pelata, voi meteli nousta aika kovaksi, että ehkä jotain sermejä voisi olla ääntä eristämässä. Tosin täällä on nämä matot, ne on kyllä hyvät. Ja pöydät, ne voisi olla ehkä hiukan isommat, Alhanen pohtii. 

Anssi Alhanen ja Babypower pelin tuoksinassa.

Tombha Rinteen vauhdikkaan selostuksen mukana pelin tiimellykseen päästiin myös kotikatsomoissa.

Mutta pienet yksityiskohdat unohtuvat nopeasti, kun Alhanen pääsee muun Babypowerin kanssa tositoimiin. Joukkueen yhteenlasketut kymmenet tuhannet harjoitustunnit eivät ole menneet hukkaan, vaan “vauvavoima” selvittää tiensä finaaliin saakka. 

Kello lähentelee yhtätoista, kun Babypower kohtaa finaalissa 77seven-nimisen joukkueen. Ennakkoon tiukaksi arveltu finaali päättyy lopulta Alhasen ja kumppaiden 16-2 voittoon ja nuoret miehet keräilevät kamppeitaan kukin 100 euroa rikkaampina. 

Vaikka pizzallehan sitä vaan tultiin.  

Puoliltaöin Uudenkaupungin historian ensimmäinen esports-turnaus on ohi ja iltapäivällä pystytetty pelihalli tyhjenee nopeasti. Tyytyväisyys huokuu sekä pelaajien että järjestäjien kasvoilta. 

– Kyllä meillä alustavasti on suunnitteilla keväälle rykäistä uusi turnaus pystyyn, ja todennäköisesti tuplasti isompana, Katriina Rauman paljastaa hymyillen.

Uki Strike: GO 19 -turnauksen voittoon pelasi viisihenkinen Babypower, eli Anssi Alhanen, Niklas Lindström, Veeti Ruoranen, Arttu Haapanen ja Ville Wehman. Kuva: Janne Kari

 

“Joskus palaset vain loksahtavat kohdalleen” – Leena Huhtalan muuttotarina on kuin elokuvasta

Leena Huhtala ihastui Uuteenkaupunkiin ensinäkemältä niin täysin, että päätti vielä jonain päivänä muuttaa paikkakunnalle. Päätöksen jälkeen asiat alkoivat loksahdella paikoilleen kuin varkain. 

Teksti ja kuva: Päivi Sappinen
Maisemakuvat: Vilma Sappinen

Talvi oli pimeimmillään, kun Leena Huhtala ajoi poikansa mukana ensimmäistä kertaa elämässään Uuteenkaupunkiin. Reissun tarkoitus oli löytää Valmet Automotivella työnsä aloittavalle pojalle asunto, mutta yllättäen vierailu aloitti myös Huhtalan elämässä lumipalloefektin, joka muutti hänen arkensa lähes kokonaan. 

– Joku siinä vaan klikkasi heti. En ollut koskaan aiemmin edes käynyt Uudessakaupungissa, mutta silloinkin, keskellä pimeintä talvea, näin tämän kaupungin kauneuden. Ja kun ne palaset elämässä joskus naksuu paikoilleen, niin silloin kävi niin. Päätin siltä istumalta, että jonain päivänä minä vielä asun täällä, Huhtala muistelee hymyillen. 

Tuosta naksahduksesta on kulunut nyt reilut 2,5 vuotta. Huhtala istuu pienen pörröisen Nella-koiransa kanssa Pakkahuoneella ja siemailee kahvia. Maaliskuun alusta asti oma koti on löytynyt Uudestakaupungista ja parivaljakko on silmin nähden tyytyväinen uuteen elämäänsä rantakaupungissa. 

– Saanko nyt kertoa sieluni kyllyydestä, kuinka tyytyväinen uusikaupunkilainen olen? hän kysyy nauraen. 

Tunnelmallinen merenrantakaupunki kauniisti valaistuine rantoineen teki Leena Huhtalaan jo ensivierailulla lähtemättömän vaikutuksen.
Unelmatyöhön Uuteenkaupunkiin

Oli kyse sitten sattumasta tai kohtalosta, asiat alkoivat järjestyä ensivierailun jälkeen melkein kuin elokuvissa. Reilun vuoden kuluttua Huhtalan silmiin osui Facebookissa mainos samana päivänä Uudessakaupungissa järjestettävästä Tuu messiin -rekrytointitapahtumasta. Hän päätti ajella silloisesta asuinkunnastaan Eurajoelta tapahtumaan kurkistamaan, olisiko jotain mielenkiintoista mahdollisesti tarjolla. 

– Kun astuin saliin jossa tapahtuma järjestettiin, eteeni käveli saman tien nainen, joka kysyi olisinko kiinnostunut pikarekrystä. Sanoin, että mikäs siinä. 

Yksi palanen naksahti taas paikoilleen, kun rekrytointia tehnyt Vakka-Suomen Puhelin ja Huhtala kokivat olevansa sopiva pari. Pikainen piipahdus tapahtumassa toikin mukanaan uuden työpaikan, jonka koulutus alkaisi jo seuraavana maanantaina. 

– Olen mennyt aikanaan 16-vuotiaana kaupan kassalle töihin, viihtynyt siellä ja ajatellut, että se on mun juttu. Mutta tässä uudessa työssä klikkasi jokin heti paikoilleen. Ymmärsin hyvin pian, että tätä haluan tehdä lopun työurani, Huhtalaa kertoo. 

Yritykseen asiakasneuvojaksi palkattu Huhtala eteni puolessa vuodessa vuorovastaavaksi ja vajaan vuoden työskenneltyään lähivalmentajaksi. Hän kokee nyt, 55-vuotiaana, löytäneensä kutsumuksensa. 

– Saan työssäni haastatella, kouluttaa ja olla ihmisten kanssa tekemisissä. Olen todella onnellinen työstä, jota saan tehdä ja toivon tietysti pystyväni jakamaan kokemaani työn iloa myös muille. 

Kun työpaikka järjestyi Uudestakaupungista nopealla aikataululla, oli seuraavaksi edessä asunnon etsintä. Koska vapaat asunnot olivat paikkakunnalla tiukassa, Huhtala muutti kaupunkiin omien sanojensa mukaan “hivuttautuen”. 

– Ihan alkujaan asuin Eurassa, sieltä muutin Eurajoelle ja vielä eteenpäin Laitilaan, kunnes maaliskuussa löysin viimein ihanan asunnon täältä Uudestakaupungista, hän kertoo. 

Palojen naksahtelu jatkui myös asuntoasian kanssa. Huhtalan työkaveri vinkkaili vapautuvista asunnoista aika ajoin, kunnes iltamyöhällä tullut viesti kiinnitti huomion erityisesti. Asunto oli sijainniltaan erinomainen – lähellä merta, lenkkimaastoja ja työpaikkaa – ja muutenkin kaikin puolin kiinnostava. 

– Epäröin ensin, että voinko nyt näin myöhään laittaa viestiä, mutta päätin kuitenkin ilmaista heti, että olin kiinnostunut asunnosta. Aamulla herätessäni olin saanut vuokranantajalta viestin ja sovimme näytön vielä samalle päivälle. Se oli siinä. 

Leena Huhtala löysi asunnon kauniin Pietolanlahden läheisyydestä ja lenkkeileekin mielellään koiransa Nellan kanssa lähimaastossa.
Leppoisa arki uudessa kotikaupungissa

Nyt Leena Huhtala on lenkkeillyt pienen Nellan kanssa puoli vuotta uusissa kotimaisemissa. Hän arvostaa kauniin kotikaupunkinsa hyviä ulkoilumaastoja, monipuolisia palveluja, ravintolatarjontaa ja sitä, että kaikki on lähellä. 

– Eikä täällä mitään sisäänpäinlämpiäviä olla, ainakaan oman kokemukseni mukaan. Työkaverini välillä ihmettelevät, kun kerron jutelleeni vaikka kahdentoista tuntemattoman ihmisen kanssa aamun koiralenkillä. Mutta itse voi niin paljon vaikuttaa siihen, miten ihmisiä kohtaa, hän sanoo.

Huhtala pysähtyy myös haastattelun aikana useampaan otteeseen juttelemaan ohikulkijoiden kanssa. Nella saa usein rapsutuksia ulkoillessa ja emäntä siinä samalla juttuseuraa. Uusikaupunki ja paikalliset ihmiset ovat vieneet molempien sydämen totaalisesti. 

– Me viihdytään täällä aivan valtavan hyvin, ja se tunne vaan kasvaa. Kaikki on täällä niin sujuvaa ja ihmiset mukavia. Olen aivan hullaantunut Uuteenkaupunkiin, hän kehuu. 

Huhtala tietää, että hänen tarinansa kuulostaa melkein jopa liian hyvältä. Aina kaikki ei järjesty yhtä ketterästi, mutta omalla rohkeudella ja asenteella voi hänen mukaansa vaikuttaa moneen asiaan. 

– Kun vaan uskaltaa tehdä sen ratkaisun vaihtaa työpaikkaa ja kotikaupunkia, ei tiedäkään, mitä kaikkia ovia se voi avata, hän rohkaisee. 

VSP rekrytoi asiakaspalvelijoita parhaillaan! Lue lisää ja lähetä hakemus: https://www.vsp.fi/yritys/rekrytointi/ 

 

 

“Uudessakaupungissa on upeat puitteet harrastamiselle”

Rostedtin perhe viettää kuukausittain kymmeniä tunteja lasten urheiluharrastusten parissa. Katja-äiti kehuu harrastamista Uudessakaupungissa monipuoliseksi, helpoksi ja edulliseksi. 

Teksti ja kuvat: Päivi Sappinen

Sisarukset Nooa ja Veera Rostedt kaappaavat jalkapallot kainaloihinsa ja kirmaavat vihreälle tekonurmelle. Pallo pyörii tottuneesti kaksikon jaloissa ja maaliverkko suhahtelee vauhdikkaiden vetojen voimasta. 

Nooan ja Veeran äiti Katja Rostedt seuraa sisarusten pallottelua tuttuun tapaan kentän laidalta – aktiivisesti useampaa lajia harrastavien lasten vanhempana tutuksi ovat tulleet niin jää- ja palloiluhallit kuin nurmi- ja hiekkakentätkin. 

– Oikeastaan tällä hetkellä meidän perheen aikuisetkin harrastavat lasten harrastuksia. Arjen aikataulut pyörivät hyvin pitkälle Veeran ja Nooan harjoitusten ja pelitapahtumien ympärillä, eikä aikaa oikein muuhun jää. Mutta minua se ei kyllä haittaa, minä nautin tästä, hän sanoo ja nyökkää pelikentän suuntaan. 

Tosin kesäaikana Katja sanoo perheen viettävän normaaliarjesta lomaa, vaikka vanhemmat kävisivät töissäkin. Molemmat lapset käyvät pari kertaa viikossa futistreeneissä ja silloin tällöin peleissä, mutta vapaa-aikaa jää silti huomattavasti enemmän. 

– Molemmat osallistuivat alkukesästä myös pesiskouluun ja Nooa jatkoi pelaamista sen jälkeenkin. Kesällä on kuitenkin monin tavoin leppoisampaa kuin tavallisena arkena, Katja tuumii. 

8-vuotias Veera Rostedt harrastaa ringetteä, salibandya ja jalkapalloa. Kesällä hän kävi myös Jyskeen järjestämässä pesiskoulussa. – Pesiskoulu oli vieläpä sponsoroitu, eli se ei maksanut mitään. Aika hienoa, tuumii Veeran ja Nooan äiti Katja Rostedt.

Puitteet kohdillaan

Nyt, elokuun alussa perhe kuitenkin odottaa jo syyskauden alkua. Molemmilla lapsilla alkamassa ovat salibandytreenit, lisäksi kohta 10-vuotias Nooa pelaa jääkiekkoa ja 8-vuotias Veera ringetteä.

Erityisesti Nooa luo kaihoisia katseita remontissa olevan jäähallin suuntaan – jäiden tuloa odotetaan aina malttamattomina. 

– Viime vuonna Nooa kävi jo viikon ennen jäiden tuloa kiertämässä hallia pyörällä, niin kovasti hän jäälle pääsyä odotti, Katja nauraa. 

Tänä vuonna jäitä joudutaan odottamaan vähän normaalia kauemmin. Hallin remontin ounastellaan valmistuvan vasta syyskuun puolivälin tienoilla, ja joukkueet ovat joutuneet poikkeuksellisesti haalimaan harjoitusvuoroja lähikuntien halleista. 

– Tämä on tietysti harmillista, mutta hyvä, että hallia huolletaan. Meillä on oikeasti aika hyvä jäähalli moneen muuhun verrattuna. Siellä on suuret pukuhuoneet ja lämmin kahvio, mistä seurata pelejä. Pientä ehostusta se tosin vaatisi, Katja Rostedt miettii.  

Hän kehuu mielellään Uudenkaupungin monipuolisia harrastusmahdollisuuksia ja puitteita. Kokemusta on kertynyt perheen vanhempien lasten osalta jo useiden vuosien ja monien eri lajien kautta. 

– Kyllä minä koen, että täällä harrastaminen on helppoa ja vaihtoehtoja on pieneksi paikkakunnaksi todella paljon. Enkä uskaltaisi edes ajatella, millaisia illat ja viikonloput olisivat, jos asuttaisiin jossain suuremmassa paikassa. Täällä pakka pysyy vielä hyvin kasassa, kun välimatkat on lyhyitä. 

Yhteisöllisyyttä ja maltilliset kustannukset

Katja ja perheen isä Tero ovat molemmat aktiivisesti mukana lasten harrastuksissa. Tero toimii Nooan jääkiekkojoukkueen huoltajana ja Katja useamman porukan rahastonhoitajana ja yhden joukkueen joukkueenjohtajanakin. Pelireissuille ainakin toinen vanhempi pyrkii aina lähtemään mukaan. 

– Pitkiä iltoja tulee hallilla vietettyä, mutta haluamme olla tukemassa lasten harrastuksia. Se on myös lapsille tärkeää, että olemme tukena ja kannustamassa, Katja sanoo. 

Kohta 10-vuotias Nooa Rostedt kuljettaa tottuneesti jalkapalloa samalla, kun pikkusisko Veera taituroi käsilläseisontaa. Meneväisen Nooan harrastuskalenteri täyttyy jalkapallon lisäksi jääkiekosta, salibandysta ja pesäpallosta.

Tukena ja apuna arjen aikataulupalapelissä toimii myös lasten harrastusten kautta syntynyt vanhempien rinki, joka jakaa keskenään niin kuskausvuoroja kuin elämän käänteitä noin muutenkin. 

– Moni sanoo, ettei aikuisiällä ole enää niin helppoa löytää ystäviä, mutta minä olen löytänyt monta hyvää ystävää lasten harrastusten kautta. Monet ilot ja surut on jäähallin kahviossakin vaihdettu, Katja toteaa. 

Yhteisöllisyys näkyy seurojen sisällä hänen mukaansa sekä aikuisten että lasten keskuudessa. Talkoohommia painetaan porukalla ja myös seurojen puolelta ollaan apuna vanhempien ja toimihenkilöiden tarvitessa tukea. 

Pelireissuilla kaikki katsovat vähän kaikkien perään, ja lisäksi eri ikäiset juniorit käyvät aktiivisesti kannustamassa toisten ikäluokkien peleissä. 

– Kaikki toimii täällä valtavan hyvin. Jos joku asia mietityttää, siihen saa vastauksen nopeasti. Ja eri lajien harrastaminenkin on helpottunut, Katja mainitsee viitaten seurojen väliseen yhteistyöhön harjoitusaikataulujen suunnittelussa. 

Edelliskaudella Nooa joutui pitämään salibandysta välivuoden, koska harjoitukset menivät niin pahasti jääkiekon kanssa päällekkäin. Nyt tulevan kauden harjoitusaikatauluja alettiin tiedustella jo hyvissä ajoin ja päällekkäisyyksiä pyritään välttämään. 

– Se on tosi hieno juttu, ja toivottavasti tämä otetaan kaikissa seuroissa jatkossakin huomioon. Näin mahdollistetaan harrastusten jatkuminen mahdollisimman monelle, Katja kiittelee. 

Rostedtin perhe on kiitollinen myös maltillisina pysyneistä harrastusmaksuista. Katja tietää, että etenkin vanhemmissa ikäluokissa erot moniin muihin paikkakuntiin ovat suuret. 

– Uudessakaupungissa esimerkiksi jääaika on tosi edullista. Totta kai harrastaminen aina maksaa ja lasten kasvaessa maksut nousevat. Mutta täällä kustannukset pysyvät kuitenkin suht järkevinä, hän sanoo. 

On aika asettua vielä valokuvaan. Varvastossuihin sonnustautunut Katja potkaisee lasten kikattaessa pallon maaliin ja Veera innostuu esittelemään kärrynpyöriä. 

Kuvista tulee juuri niin vauhdikkaita ja elämänmakuisia kuin aktiiviselle perheelle sopivaa onkin. 

 

Uudenkaupungin monipuolisista liikuntavaihtoehdoista löydät lisätietoa kaupungin kotisivuilta.

Lukuisia muita harrastuksia, kursseja ja luentoja paikkakunnalla tarjoilee Vakka-Opisto. Syksyn kurssitarjontaan pääset täältä.

 

 

Uudenkaupungin historia auttaa juurtumaan

Asta Engström tietää, että kotiutuminen vaatii aikaa. Hän uskoo, että kaupungin pitkä ja monivaiheinen historia luo juurettomaksi itsensä tuntevalle ihmisellekin mahdollisuuden asettua. 

Teksti: Päivi Sappinen
Kuvat: Päivi ja Vilma Sappinen

Helteisen viime kesän lopussa Asta Engström pakkasi mukaansa kaksi matkalaukkua ja polkupyörän. Pienine muuttokuormineen hän asettui leirintäalueen saunamökkiin ja pyöräili aamuisin uuteen työhönsä hiljaisen rantakaupungin halki. Kun saunaan tuli kylpijöitä, hän vetäisi matkalaukkunsa vetoketjut kiinni ja lähti pois jaloista palatakseen mökkiin taas myöhemmin. 

Pari kuukautta aiemmin hänet oli valittu Uudenkaupungin kaupungin ensimmäiseksi hyvinvointijohtajaksi. Hyppy täysin tuntemattomaan kaupunkiin, aluksi saunamökin sohvalle, tuntui sillä hetkellä juuri oikealta. 

– Viehätyin heti tästä ihmisen kokoisesta kaupungista. Täällä ihminen ei katoa massaan, mutta kaupungin aktiivisuus tarjoaa kuitenkin runsaasti mahdollisuuksia kohtaamisiin toisten ihmisten kanssa, hän sanoo nyt, vuotta myöhemmin istuessaan pienen puutalonsa puutarhassa. 

Kotiutuminen on läsnä Engströmin elämässä monin tavoin. Asukkaiden kotiutuminen, kaupungissa viihtyminen ja hyvinvointi ovat tärkeitä teemoja hänen työssään, mutta samat asiat ovat läsnä myös hänen arjessaan kaupungin uutena asukkaana. Oman kokemuksen kautta hän uskoo pystyvänsä asettumaan paremmin tänne muuttaneiden ihmisten nahkoihin. 

– Olen asunut elämäni aikana kymmenellä eri paikkakunnalla, tosin viimeiset yli 20 vuotta Lahdessa. Joku sanoikin, että olen sitten varmaan kotiutumisen ammattilainen, mutta ei se ihan niin mene. Enemmänkin olen kokenut itseni juurettomaksi, ihmiseksi, joka ei ole oikein mistään kotoisin, Engström muotoilee. 

Lapsuus- ja nuoruusajan muutot tosin kasvattivat tietynlaiseen heittäytyvyyteen. Seikkailuhenkeä on tarvittu niin aikanaan lasten kanssa matkailuautolla reissatessa kuin vaikkapa vieraan kaupungin leirintäalueen saunamökkiin muutossakin. Vaikka muuttopäätökset eivät enää synny yhtä suoraviivaisesti kuin nuorempana, Engström uskoo, että kun uutta kohti suuntaa avoimin mielin, asiat sujuvat paremmin. 

– Totta kai keskeinen asia on oma halu tulla osaksi uutta yhteisöä ja kotikaupunkia. Yhtä tärkeää on kuitenkin yhteisön halu ottaa vastaan uudet tulijat, hän pohtii. 

Kaupungin monivaiheinen historia ja kerroksellisuus viehättävät

Ensimmäisen kerran Asta Engström kävi Uudessakaupungissa toukokuussa 2018 tullessaan työpaikkahaastatteluun. Tuolloin hän ei ehtinyt nähdä juuri kaupungintalon lisäksi muuta, joten hän päätti tulla aistimaan kaupungin tunnelmia Merefesti-viikonloppuna kesäkuun alussa. 

Kaupungin kauneus ja energisyys tekivät vaikutuksen. Vaikka tietoa työhön valinnasta ei ollut vielä tullut, hän uskaltautui asuntonäyttöön. 

Asta Engström ihastui ensisilmäyksellä Uudenkaupungin kauneuteen ja energiseen tunnelmaan. Kuva: Vilma Sappinen

Pienen vaalean talon pihamaalla kukkivat kymmenet tuoksuvat kukat ja yläkerran ikkunasta avautui näkymä suoraan vanhan kirkon torniin. Vanhan talon rosoisuus tuntui kotoisalta. 

– Olin jo Lahdessa asuessani alkanut katsella Uudenmaan suunnalta vanhoja kiinteistöjä, jokin niissä viehätti. Ennen kaikkea halusin kodin, jossa viihtyisin ja joka tuntuisi kodilta, hän kertoo. 

Mitä enemmän Engström kaupunkia näki, sitä enemmän sen ympäristö ja historia viehättivät. 

– Tietynlainen kerroksellisuus näkyy täällä. Se, että täällä on vuosisatojen aikana synnytty, eletty ja kuoltu, ja tuokin vanhan kirkon torni on seissyt tuossa sen kaiken ajan. Tällä kaupungilla on maassa niin vahvat juuret, että tänne ehkä jopa tällaisella juurettomalla ihmisellä on mahdollisuus asettua. 

Vuorovaikutus ja kohtaamiset kotiutumisen keskiössä

Kotiutuminen ei käy silti välttämättä napista painamalla viehättävässäkään ympäristössä. Oman aikansa ja energiansa vie monilla muuttajilla uuteen työhön perehtyminen, eikä etenkään alussa jaksamista välttämättä ole lähteä tutustumaan vapaa-ajan tarjontaan. 

Tarjontaa Engströmin kokemuksen mukaan Uudessakaupungissa kyllä on. Vaikka heti alussa kaupunkilaiset muistivat huomauttaa olevansa sulkeutuneita ja varoittaa kaupungin hiljaisesta talviajasta, Engström ei suoralta kädeltä allekirjoita väittämiä. 

– Välillä katson tapahtumakalenteria aivan hengästyneenä, niin paljon täällä on tapahtumia ja toimintaa. Yhdistykset, seurat ja yritykset järjestävät runsaasti mahdollisuuksia kohtaamisiin. 

Hän puhuu mielellään juuri kohtaamisten ja vuorovaikutuksen tärkeydestä. Kun ei vielä tunne kuuluvansa osaksi uutta yhteisöä, voi suuressakin yleisötapahtumassa tuntea ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunteita. 

– Olen tosi paljon miettinyt juuri tätä, että kun sanotaan, että lähdet vaan sinne matseihin ja teatteriin ja tulet osaksi yhteisöä. Mutta jos siellä ei tapahdu kohtaamisia ja ihmisten välistä vuorovaikutusta, sieltä saattaa lähteä hyvin tyhjänä pois, hän miettii. 

Matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja ja -hetkiä Engström juuri nyt pohtii paitsi henkilökohtaisessa elämässään myös työssään. Miten lisätä ihmisten vuorovaikutusta, mitkä tavat sopisivat mahdollisimman monille ihmisille, miten vältettäisiin tulijoiden syrjäytyminen. 

– On ihmisiä, jotka lähtevät päättäväisesti tutustumaan uuteen yhteisöön, mutta myös paljon niitä, joilla ei ole voimavaroja tai rohkeutta siihen. Haasteena on tavoittaa myös heidät. 

Hän tietää, mistä puhuu. Kun kotiutuminen ei ole sosiaaliselle heittäytyjällekään helppoa, ei sen voida olettaa olevan sitä aremmillekaan ihmisille. 

– Olen esteetikko ja kaupungin kauniilla ympäristöllä on minuun voimaannuttava vaikutus, kertoo vuoden päivät Uudessakaupungissa asunut Asta Engström. Kuva: Vilma Sappinen

Engströmiä itseään on auttanut paikka, joka tuntuu kodilta. Se on hänestä äärettömän merkittävä asia, kun kaikki on uutta ja omat rakkaat ihmiset ovat kaukana. Parin kuukauden väliaikaismajoituksen jälkeen hän päätti hankkia talon, jota kävi ensimmäisellä kunnon vierailullaan Uudessakaupungissa katsomassa. 

Nyt hän saattaa istua tuntikausia pienen vaalean talon portailla ja tuijottaa kukkivaa puutarhaa, tai kiivetä yläkerran ikkunan ääreen keinutuoliin katselemaan vanhan kirkon tornia. 

– Kotiutuminen vaatii malttia, sille pitää antaa aikaa. Minullakin prosessi on vielä kesken, eikä polku ole ollut pelkästään helppo. Yksinäisinä hetkinä tämä kaupungin upea ympäristö on antanut voimaa. Ja tiedän olevani tosi onnekas, kun minulla on paikka, joka tuntuu kodilta, hän hymyilee. 

 

Nummeloiden mökkimatka lyheni yli 600 kilometriä

Teksti: Päivi Sappinen
Kuvat: Päivi ja Vilma Sappinen

Käymään vain. Niin Vesa Nummela ajatteli pakatessaan muuttokuormaansa yli 40 vuotta sitten Uudessakaupungissa. Työt veivät tuolloin Ouluun, mutta Nummelalla oli koko ajan vahva ajatus siitä, että paluu kalastajakylän rauhaan tulisi joskus vielä eteen. 

Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, Vesa Nummela odottaa Kirsti-vaimonsa kanssa uuden merenrantakotinsa valmistumista Sorvakkoon. Vielä muutaman kuukauden ajan pariskunnan vakituinen osoite löytyy Oulusta, vaikka suurin osa kesästä tuleekin vietettyä huvilalla Uudessakaupungissa. 

– Tai mökki se kyllä minun suussani on, vaikka sanoisit mitä, Kirsti nauraa miehelleen. 

Kirsti muutti Vesan luokse Ouluun 2,5 sitten. Erityisesti hän viehättyi kuitenkin Uudessakaupungissa sijaitsevasta kesäpaikasta. 

– Tämä on niin selkeä, kaunis ja hirmuisen ystävällinen kaupunki. Olen itse Hämeestä, Vesijärven rannalta kotoisin ja tämä läheinen vesistö saa oloni tuntumaan kotoisalta. Onko olemassa edes mitään upeampaa kuin tämä, hän huokaisee ja osoittaa Kaupunginlahden ranta-aluetta vierasveneineen. 

Kirsti Nummela tutustui puolisonsa Vesan kautta Uuteenkaupunkiin ja ihastui sen idylliin välittömästi. Syksyllä pariskunta muuttaa kaupunkiin pysyvästi. Kuva: Vilma Sappinen

Pitkään rakenteilla ollut vapaa-ajan asunto Hiulla valmistui lopulliseen muotoonsa viime kesänä. Koska pitkä mökkimatka Oulusta ottaa väkisinkin istumalihasten päälle, on pariskunta viihtynyt huvilallaan koko ajan pidempiä aikoja kerrallaan. Viime talvena Kirsti otti ensimmäistä kertaa varovasti puheeksi ajatuksen muutosta kokonaan Uuteenkaupunkiin.

– Olimme vasta elokuussa muuttaneet Oulussa uuteen kotiin, mutta en oikein kotiutunut sinne. Kyllähän Vesa varoitteli, että näkisitpä Uudenkaupungin talvella, mutta me ollaan täällä yksi joulu ja uusivuosi vietetty, joten vähän olen nähnyt siitä talvestakin, Kirsti sanoo. 

Kun pariskunta sitten huhtikuussa saapui risusavottaan mökilleen, Vesa äkkäsi rakenteilla olevat Crusell-Puiston talot. Asuntojen linjakas ulkomuoto, sijainti meren rannalla ja hulppeat näkymät ihastuttivat molempia. Siltä istumalta he menivät tontille tutkailemaan rakentuvaa taloa lähemmin, ottivat yhteyttä kohteen myyjään ja istuivatkin kohta jo pankissa. 

Uuteen kotiinsa he pääsevät muuttamaan loka-marraskuun vaihteessa. 

– Asunto on neljännessä kerroksessa ja sieltä on hienot näkymät. Pääsimme vaikuttamaan myös asunnon pintamateriaaleihin, kuten lattioihin ja tapetteihin, Vesa kertoo. 

Pysyvän kodin siirtäminen pohjoisesta Uuteenkaupunkiin tuo Nummelat myös lähemmäs läheisiään. Molempien lapset ja lapsenlapset asuvat sitten enää parinsadan kilometrin säteellä, kun aiemmin välimatkaa oli enemmän kuin tuplasti. 

– Myös poikani Aki suunnittelee muuttoa ulkomailta joko Turkuun tai Uuteenkaupunkiin, sanoo Vesa hyvillään. 

Kirsti ja Vesa odottavat elämää Uudessakaupungissa jo malttamattomina. Irtaimistoa kulkee Oulun reissuilta mukana vähitellen, suuremmat kalusteet tuodaan muuttoautolla kunhan muuttolupa syksyllä heltiää. 

He uskovat, että arjesta pikkukaupungista tulee leppoisaa ja mukavaa. Muuttopäätös tuntuu oikealta.

– Olemme tunteneet koko ajan itsemme hyvin tervetulleiksi tänne. Täällä on kaikki, mitä ihminen tarvitsee, on palvelut, uimahallit ja kuntosalit. Lisäksi meillä on aina tekemistä mökillä, että tylsää ei varmaan ehdi tulla, Kirsti ounastelee. 

– Sekin on aika mukavaa, että mökkimatka lyhenee 630 kilometristä seitsemään, lisää Vesa. 

Nummelat käyvät vielä keskustelua siitä, tuleeko perheeseen Uuteenkaupunkiin muuton myötä vene. Vesan mielestä tulee, Kirsti kävisi mieluiten järjestetyillä meriristeilyillä.

Tosin yksi juttu pariskunnalla on vielä sopimatta. 

– Minä olen Kirstille sanonut, että ennen ei ole ukilainen kuin on vene. Että ei siinä varmaan muu auta kuin sellainen hankkia, Vesa sanoo vino hymy suupielissään. 

– Ja minä taas olen sanonut, että täältä menee niin hyviä meriristeilyjä koko kesän, että ei me kyllä omaa venettä tarvita, Kirsti vastaa. 

Veneen kohtalo selvinnee myöhemmin. Onneksi päätöksellä ei ole kiire. 

Paine kaupungin asuntotilanteessa on helpottamassa vähitellen. Uusia asuntoja rakennetaan ja nykyisissäkin on vaihtuvuutta. Hiun omakotialueen kunnallistekniikka saatiin valmiiksi juuri, eli myös omakotitontteja on saatavilla. Kuva keskustan puutaloalueesta: Vilma Sappinen
Uudenkaupungin asuntotilanne helpottamassa

Pari vuotta sitten ilmennyt Valmet Automotiven suuri rekrytointitarve vaikutti monin tavoin koko kaupunkiin viskaten muun muassa asuntomarkkinat päälaelleen. Pienten asuntojen kysyntä kasvoi räjähdysmäisesti, kun taas useamman huoneen perheasuntoihin ei tuntunut löytyvän asukkaita. 

– Nyt kysyntä on elpynyt ja voidaan sanoa, että asunnoista on normaali tarjonta tällä hetkellä. Lähes kaikenlaisia koteja on tarjolla, ja kaikille riittää myös kysyntää. Myös pienten asuntojen hinnat ovat alun nousun jälkeen tasoittuneet, arvioi myyntipäällikkö Jyrki Isotupa OP Koti Lounaisrannikko Oy:stä. 

Painetta ovat osaltaan olleet purkamassa tehtaan lähelle tuodut moduuliasunnot, mutta myös Ketunkallion ja Salmen alueille valmistuneet kerros- ja rivitalokodit. Parhaillaan Ketunkalliolle ollaan rakentamassa kolmatta vuokrakerrostaloa.  

– Hakemuksia valmistuviin kohteisiin tulee edelleen moninkertaisesti asuntojen määrään nähden. Mutta nyt näyttää jo huomattavasti paremmalta, kun rakenteilla ja näköpiirissä on monia uusia kohteita, sanoo kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellén. 

Parhaillaan kaupunkiin on rakentumassa 135 erikokoista asuntoa, joista 24 on Sorvakossa sijaitsevan Crusell-puiston omistusasuntoja ja loput vuokrakohteita. Lisäksi suunnitteilla tai jo lupakierroksella on satoja lisäasuntoja lähivuosille. 

Omakotirakentaminenkin kaupungissa onnistuu, kun Hiun uuden asuntoalueen kunnallistekniikka saatiin vastikään kuntoon. 

– Meillä on nyt mahdollisuus monenlaisiin uudistuksiin ja paljon kaupungissa tapahtuukin nyt jo. Eteenpäin ollaan menossa, Arvela-Hellén lupaa. 

Suunnitteletko muuttoa Uuteenkaupunkiin? Apua asunnon etsintään ja muuttajan muistilistan löydät tästä linkistä.  

 

 

“Nykyään arkisinkin ehtii elää”

Anne Lundelin palasi hektisten vuosien jälkeen perheensä kanssa Uuteenkaupunkiin. Rannikkokaupunkiin asettuminen on tuonut ennen kaikkea lisää aikaa arjen tärkeille hetkille.

Teksti ja kuvat: Päivi Sappinen

– En voi sille mitään, että herään joka aamu hymyillen. Katso nyt tätä paikkaa, eihän täällä voi olla hymyilemättä, hihkuu Anne Lundelin aurinkoisena alkukesän päivänä Pakkahuoneen terassilla. Näkymä aukeaa auringonvalossa välkehtivälle merelle ja leuto tuuli vilvoittaa paahteisen helleviikon jälkeen armollisesti.  

Heinäkuun alussa tulee kuluneeksi puoli vuotta siitä, kun Anne muutti perheensä kanssa Uuteenkaupunkiin. Tuttu kaupunki oli toki jo entuudestaan – Ugissa Anne vietti lapsuutensa ja nuoruusaikansa. Vaikka vuodet veivät häntä ympäri maailman, yksi asia säilyi hänen mielessään koko ajan muuttumattomana.

– Olen asunut monessa paikassa, mutta aina minulla on ollut vain yksi kotikaupunki. Se on tämä Uusikaupunki, hän sanoo.

Pohjoismaiden kautta takaisin kotiin

17 vuotta sitten, ylioppilaskeväänään, Anne lähti Tanskaan. Tekstiiliala kiinnosti ja selvittelyn perusteella juuri Tanskassa näkymät olivat alalla hyvät. Valkolakkiaan hän palasi vielä juhlimaan kotikonnuilleen, mutta heti juhlallisuuksien päätyttyä odotti paluulento ja uusi kotipaikka.

Tulevina vuosina tutuiksi tulivat kaikki Pohjoismaat. Kortteeri löytyi vuorollaan Tanskasta, Ruotsista tai Norjasta, sieltä, mihin työt milloinkin veivät. Pysyvämpi koti asettui kymmenisen vuotta sitten Pirkanmaalle, Lempäälään, missä perheeseen syntyneet lapset, Elli ja Joonas, aloittivat koulunsa.

Arjesta muodostui monelle perheelliselle tuttu töiden, työmatkojen, harrastuskuskausten ja kotitöiden palapeli. Aktiivisesti harrastavien lasten kuljettamiseen saattoi hurjimmillaan kulua jopa kolme tuntia illassa. Omiin harrastuksiin aikaa ja jaksamista jäi lähinnä iltamyöhällä, jos silloinkaan.

– On ihan hurjaa, kuinka suuri ero on entiseen. Kaikki on täällä niin helppoa ja sujuvaa. Yhtäkkiä arjessa onkin aikaa muullekin kuin töille ja autossa istumiselle, Anne ihmettelee.

Ajatus kotikaupunkiin paluusta alkoi kiehtoa viime syksynä. Anne oli päättänyt jättää silloisen työnsä Reimalla ja keskittyä kokonaan oman kauneusalan maahantuontiyrityksensä pyörittämiseen. Suuri osa töistä on mahdollista tehdä etänä ja reissun päälle pääsee merikaupungin rauhastakin lopulta aika näppärästi – naapurimaissa järjestettäviin aamupalavereihinkin ehtii Turun lentokentän kautta hyvin.

Eivätkä lapsetkaan panneet hanttiin, päinvastoin.

– Lapset ovat viettäneet paljon kesiä ja muita lomia mamman luona Uudessakaupungissa, joten paikka oli heille tuttu. Lopulta juuri lapset alkoivat vähän painostaa muuttopäätöksen tekemisessä, ja Elli aktiivisena tyttönä alkoi organisoida asioita minun puolestanikin jo, Anne nauraa.

Enemmän aikaa elämälle

Muuttopäätös on osoittautunut jopa ajateltua paremmaksi. Perhe osti keskustasta vanhan puutalon, jota Anne ja hänen puolisonsa Timo parhaillaan remontoivat. Talo on vain kivenheiton päässä merenrannasta, keskellä rauhallista puutaloaluetta.

– Kyllä meri on rantakaupungin tytölle iso juttu. Sen on tajunnut, kun on asunut välillä paikoissa, joissa vettä ei tule kuin hanasta, Anne virnistää näyttäessään tietä rannasta talolle.

Kävelymatkaan menee vain muutama minuutti. Kahden hiekkatien kulmauksessa nousevan talon yläikkunoista tosiaan näkyy merelle. Ainakin talvella, kun puissa ei ole lehtiä. Lähellä se joka tapauksessa on. Sopivalla etäisyydellä.

Lapsille muutos on ollut mieluinen. He ovat viihtyneet uudessa koulussaan ja pörräävät vapaa-aikana uusien kavereidensa kanssa kuin olisivat asuneet kaupungissa aina. Harrastuksiakin on löytynyt jo jokaiselle perheenjäsenelle, mutta illat auton ratissa ovat saaneet jäädä – melkein kaikki tarvittava löytyy 10 minuutin pyöräilymatkan päästä.

– Tuntuu, että täällä on moneen asiaan paljon matalampi kynnys. Harrastuksiin pääsee helposti mukaan ilman, että on tarvetta olla tavoitteellinen maajoukkuetason urheilija, ja joku osaa aina auttaa tai neuvoa, jos tulee joku avun tarve. Ihmiset ovat olleet kaikkialla tosi ystävällisiä ja auttavaisia, Anne luonnehtii.

Kaupungin monipuoliset harrastusmahdollisuudet saavat kiitosta Annelta. Nelihenkisen perheen jokainen jäsen on löytänyt mieluista tekemistä uudesta kotikaupungistaan. Kuva: Vilma Sappinen

Testiin ovat päässeet jo niin frisbeegolf-radat, pyöräilymaastot kuin uudet kuntoportaatkin. Vitosluokan syksyllä aloittava Joonas pelaa jääkiekkoa ja koripalloa, seiskaluokalle siirtyvä Elli innostui mukaan teatterikurssille ja teki myös pienen tauon jälkeen paluun koripallokentille. Syksyllä hän aloittaa musiikkiopistossa.

Anne on hyvillään myös kaupungin lukuisista viihtyisistä oleskelupaikoista. Ruokolanjärven soutuveneet, Karhuluodon uimaranta ja monet puistot houkuttelevat murrosikää lähestyviä lapsiakin hengailemaan ulkosalla. Pienessä kaupungissa kaikki on lähellä ja helposti saatavilla.

– Lapsetkin yksi lauantai hämmästelivät, kuinka paljon oltiin ehditty saman päivän aikana tehdä. Elämästä on tullut paljon aktiivisempaa ja monipuolisempaa täällä.

Myös perheen aikuisille Uusikaupunki on tarjonnut runsaasti vaihtoehtoja vapaa-aikaan. Timo on mukana VPK:ssa ja löysi sopivan salibandy-porukankin. Annen mukaan mies on uudessa kotikaupungissaan kuin kala vedessä.

– Se tuntee täältä jo kohta enemmän ihmisiä kuin minä, vaikka olen täältä kuitenkin kotoisin, hän nauraa.

Juuri nyt suurin osa perheen aikuisten vapaa-ajasta kuluu lähinnä saumauslaastien ja tapettiliisterien parissa. Puutalokoti pitäisi saada kuntoon ja muuttovalmiiksi mielellään aika pian.

– Laitoin kutsut Joonaksen syntymäpäiville siinä vaiheessa, kun taloon ei tullut vielä edes vettä. Mutta eiköhän siitä ensi viikkoon mennessä hyvä tule, Anne naurahtaa.

Valkoisen talon pihalla lojuvien remonttivehkeiden keskeltä päätään nostelevat aurinkoisen keltaiset orvokit. Ne Anne halusi istuttaa ovenpieleen, vaikka remppaurakka on vielä kesken.

Tämä paikka tuntuu kodilta jo nyt.

 

Uusikaupunki tarjoilee kulttuurinnälkäisille monipuolisen kattauksen herkkuja

Festareita, näyttelyitä, teatteria, konsertteja… Uudessakaupungissa on valtavan laaja kulttuurielämysten tarjonta ympäri vuoden.

Teksti: Päivi Sappinen
Kuvat: Päivi Sappinen, Vilma Sappinen ja Mari Jalava

Kesä on tapahtumien kulta-aikaa kaikkialla, ja sitä se on myös Uudessakaupungissa. Lukuisat toritapahtumat, kesäteatterit ja festarit kutsuvat ihmisiä yhteen nauttimaan valoisan ajan huumasta. Kaupungin kesä käynnistyy kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna juhlittavan Merefestin myötä ja jatkuu aina elokuulle asti.

Juhannuksen jälkeisellä viikolla kevyestä musiikista nautitaan Pookifestissä, heinäkuun puolivälissä vedetään jalkaan festarihousut ja suunnataan Lokalahdelle juhlimaan maalaisfestari Karjurockiin ja heinä-elokuun vaihteessa nautitaan klassisen musiikin lempeydestä Crusell-viikolla.

Näiden suurempien tapahtumakokonaisuuksien lisäksi kaupungissa kuplii mukavasti koko kesän ajan melkein jokaisena päivänä. Elämysten pariin pääsee vaikkapa istahtamalla kesäteatterin katsomoon tai hyppäämällä mukaan päiväristeilylle, kiertämällä kaupungin lukuisissa museoissa, heittäytymällä iltatorien leppoisaan tunnelmaan tai nauttimalla ravintoloiden monipuolisesta musiikkitarjonnasta.

Mikael Konttinen orkestereineen viihdytti Pookifestin yleisöä kesällä 2018. Kuva: Päivi Sappinen
Kulttuuria ympäri vuoden

Kesä on täynnä toinen toistaan valloittavampia tapahtumia ja kulttuurielämyksiä, mutta miten käy syksyn tullen? Tarjoaako Uusikaupunki syys- ja talvikaudella kulttuurihampaan kolotukseen mitään apuja?

Varmasti tarjoaa, lupaa kaupungin kulttuuripalveluista vastaava Petri Hatakka.

– Heti tulevana syksynä järjestetään Kulttuurikeskus Crusellissa kuusi konserttia, luvassa on esimerkiksi Dave Lindholmin ja Jesse Kaikurannan konsertit. Myös Neon 2 tulee ensimmäisellä konserttisalikiertueellaan Uuteenkaupunkiin, Hatakka luettelee.

Crusellissa järjestettiin keväällä ensimmäistä kertaa näyttämötanssit. Kuva: Päivi Sappinen

1,5 vuotta kulttuuripalveluissa työskennellyt Hatakka haluaa tarjota kaupunkilaisille monipuolista ohjelmaa nimenomaan vuoden ympäri. Monilla kesätapahtumilla on jo pitkät perinteet ja ne jatkuvat vastakin, mutta myös pimeimpään vuodenaikaan, ja ehkä etenkin silloin, tarjontaa saisi olla enemmän.

– Sopivan määrän kanssa on vielä vähän hakemista. Ukin kokoisella paikkakunnalla pitää kuitenkin ottaa huomioon sekin, ettei tulisi hirveästi päällekkäisyyksiä, koska se vaikuttaa heti kävijämääriin molemmissa tapahtumissa, Hatakka arvioi. – Alkuvuoden aikana meillä oli Crusellissa tosi monta tapahtumaa, hieman kokeiluluontoisestikin. Järjestettiin esimerkiksi näyttämötanssit ja nuorisokonsertti.

Ja tarjoaa Uudenkaupungin kulttuurielämä paljon muutakin kuin musiikillista ohjelmaa. Uudenkaupungin teatterissa on vuosittain 3-6 ensi-iltaa, vaihtuvia taidenäyttelyitä on nähtävillä esimerkiksi Taidegalleria Horisontissa, Runonkulman Galleriassa ja Crusellin Liljelund-hallissa ja Wahlbergin museotalo on avoinna ympäri vuoden.

Eikä tietenkään pidä myöskään unohtaa vanhaan talousrakennukseen rakennettua Kuvalaa, joka on yksi Suomen vanhimmista edelleen toimivista elokuvateattereista. Tai vaikkapa syyskuun alussa järjestettävää Uudenkaupungin Vanhat Talot -puutalotapahtumaa, jossa talojen asukkaat kutsuvat ihmiset koteihinsa kylään.

Uudenkaupungin teatterissa on vuosittain 3-6 ensi-iltaa, kahdella eri näyttämöllä. Kuva: Vilma Sappinen
Mutta entäs lapset ja nuoret?

Loppuvuodesta on perheen pienimmille suunnattu Lasten kuu – Marraskuu, jonka lukuisista kulttuurielämyksistä monet lapset pääsevät nauttimaan päiväkodin tai koulun kanssa. Lisäksi aktiivisesti toimivat yhdistykset, kuten MLL, järjestävät vuosittain ohjelmaa lapsiperheille.

Nuoriso, sen sijaan, on kohderyhmistä Hatakankin mielestä haastavin. Vielä 90-luvulla kukoistanut nuorten bändikulttuuri on hiipunut ja yltäkylläisen tarjonnan keskellä nuorisolle on haastavaa löytää mahdollisimman monia miellyttävää ohjelmaa.

– Tuossa kevätkaudella järjestettiin nuorille oma konsertti, mutta sinne löysi aika vähän porukkaa. Teemme nuorisotoimen kanssa yhteistyötä ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että nuoriin pitää jatkossakin satsata. Ehkä Lasten kuu – Marraskuun yhteyteen voisi ajatella myös omaa konserttia nuorisolle, hän pohtii.

Kesällä 2018 järjestetyt leffaillat Rauhanpuistossa houkuttelivat paikalle runsaasti nuoria. Vastaavia matalan kynnyksen puistotapahtumia on suunnitteilla jatkossakin. Kuva: Päivi Sappinen

Yksi ajatuksista on tuoda kulttuuria helposti kaikkien saataville sinne, missä ihmiset jo ovat. Puistokonsertteja ja muita matalan kynnyksen ulkotapahtumia on suunnitteilla järjestettäväksi tulevaisuudessa.

– Mielellään kuulemme myös kaupunkilaisten toiveita siitä, minkä tyyppistä tarjontaa jatkossa halutaan. Yhteydessä voi olla vaikka suoraan minuun tai laittaa toiveita esimerkiksi kulttuuripalveluiden Facebook-sivun kautta, Hatakka toivoo.

Kaupunginjohtajan kulttuuritärpit

Vuodesta 2012 Uudenkaupungin kaupunginjohtajana toiminut Atso Vainio on aktiivinen kulttuuri-ihminen. Vapaa-ajallaan Vainion voi löytää esimerkiksi kiertelemästä gallerioita sekä nauttimasta konserteista ja teatterista.

Hän pitää Uudenkaupungin kulttuuritarjontaa poikkeuksellisen monipuolisena ja viriilinä.

– Meillä on täällä kaupungin kokoon ja väestöpohjaan nähden aivan upeat puitteet ja todella hienosti edustettuina monet eri kulttuurin osa-alueet. On ollut ilo huomata, että esimerkiksi teatterin toiminnalla on selvä jatkumo, kun nuoria tulee koko ajan lisää mukaan toimintaan, Vainio iloitsee.

Jos kaupungin kulttuuritapahtumat eivät ole vielä tuttuja, Vainio suosittelee käymään ainakin seuraavissa:

  1. Teatteri

– Toivoisin, että mahdollisimman moni kävisi meidän hienossa teatterissa, jossa on monipuolista ja laadukasta tarjontaa.

  1. Karjurock

– Täysin poikkeuksellinen festivaali koko Suomen mittakaavassa.

  1. Merelliset illat

Merihistoriallisen yhdistykset maksuttomat illat ovat upea osa kaupungin kulttuuritarjontaa. 

Uudenkaupungin Merihistoriallisen yhdistyksen järjestämät Merelliset illat vetävät Crusellin kuukausittain ääriään myöten täyteen. Kuva: Mari Jalava

Uudenkaupungin Kulttuuripalveluiden tapahtumista pääsee kärryille seuraamalla heidän Facebook-sivujaan. Myös kaupungin tapahtumakalenteri kannattaa ottaa seurantaan – sinne myös yhdistykset, yritykset ja yksityiset toimijat pääsevät lisäämään omia tapahtumiaan.

 

 

“Ehkä minut on tarkoitettu tänne”

23-vuotiaan Ronja Putaalan uusikaupunkilaistuminen on sujunut niin onnellisten tähtien alla, että hän ajattelee muuton olleen kohtalo.

Teksti ja kuvat: Päivi Sappinen

Tapasin parikymppisen Ronja Putaalan ensimmäisen kerran puolisentoista vuotta sitten. Tuolloin hän oli juuri kantanut muuttokuormansa Oulusta Uuteenkaupunkiin ja puhkui intoa tutustua uuteen kotikaupunkiinsa. Puheessa soljuivat levveät murresanat ja hymy ulottui tuona loppukesän iltapäivänä korvasta toiseen.

Muutto oli sujunut melkein kuin elokuvissa. Kun Ronja oli tehnyt päätöksen vaihtaa maisemaa – rakkauden perässä, kuin elokuvasta sekin – hän onnistui kalastamaan itselleen pikavauhtia sekä työpaikan että kauniin puutaloyksiön keskustasta. Siis juuri sillä hetkellä, kun asuntopula oli kaupungissa kaikkein akuuteimmillaan.

– Kyllä tämä varmaan jotain kohtaloa on, Ronja tuumi tuolloin.

Nyt, vajaat pari vuotta tuon ensitapaamisemme jälkeen, istumme aiheen äärellä kahvilla uudemman kerran. Leveä hymy ei ole kaikonnut kasvoilta mihinkään ja pohjoisen murrekin keinahtelee suusta ulos edelleen yhtä lupsakkana.

– Tuo teidän vähän töksähtelevä puhetyyli onkin ainoa asia, mihin en oikein ole tottunut. Niin, ja ne tasa-arvoiset risteykset, ne on aika hanurista, Ronja myöntää silmiään pyöräytellen, mutta nauraa iloisesti päälle.

Töitä ja opintoja limittäin

Moni asia on vajaan parin vuoden aikana kuitenkin muuttunutkin. Tasa-arvoisten risteysten Uusikaupunki on alkanut tuntua kodilta ja lyhennetyin tervehdyksin juttelevat kaupunkilaiset tutuilta. Lounastarjoilijan työ on vaihtunut vastuullisempaan kahvilatyöntekijän hommaan vuosi sitten avatussa Café Aitassa ja avopuolison kanssa on ehditty hankkia myös uusi, yhteinen rivitaloasunto.

– Sekin kävi jotenkin hämmästyttävän helposti muutamalla puhelulla. Kyllä minut varmaan on tänne tarkoitettu, kun kaikki tuntuu vaan sujuvan, hän nauraa.

Aktiivinen ja rohkea Ronja sanoo ottaneensa elämässään sellaisen asenteen, ettei anna mahdollisten vastoinkäymisten lannistaa, vaan pyrkii kaikin keinoin tekemään arjestaan mahdollisimman toimivaa. Jos esimerkiksi tulee mieleen, että työn ohella kiinnostaisi harjoittelupaikka mainosalalla, voi marssia paikalliseen mainostoimistoon ja kysyä sellaista.

– Olen aiemmalta koulutukseltani media-assistentti ja halusin vahvistaa osaamistani myös mediapuolella. Niinpä pamahdin kerran Mainostoimisto Grafeskon ovesta sisään ja sanoin, että voisin tulla teille osa-aikaiseen palkattomaan harjoitteluun. Ja nehän otti minut.

Grafeskon kautta elämään löytyi myös ystävä, Ella, joka jakaa Ronjan intohimon kuntosaliharjoitteluun. Yhdessä jaetaan paitsi hikipisarat punttisalilla, myös elämän iloja ja suruja.

– Ja onhan tämän työn kautta saanut tosi paljon sellaisia hyvän päivän tuttavia. Elämä on muuttunut hirmuisesti niistä muuton jälkeisistä ajoista, kun oli vain työ ja puoliso, Ronja miettii.

Töiden ja salitreenien ohella Ronjan aikaa vie nyt myös opiskelu. Ensimmäinen opiskeluvuosi Satakunnan ammattikorkeakoulun yrittäjän koulutusohjelmassa on lähtenyt käyntiin liukkaasti. Opintojen monimuotototeutus mahdollistaa kurssien suorittamisen kätevästi etänä töiden ohessa.

Kursseja on mahdollista suorittaa sekä lähiopintoina, verkossa että eri toteutustapoja yhdistellen. Oppilaitoksen kampuksella Porissa Ronja on käväissyt vasta muutaman kerran. 

– Tämä on älyttömän hyvä mahdollisuus ja ratkaisu tässä elämäntilanteessa. Pystyn tekemään töitä ja opintoja rinnakkain ja suorittamaan koulussa vaadittavia harjoitteluja sitten sekä kahvilassa että tuossa tien toisella puolella sijaitsevassa Grafeskossa, Ronja kertoo tyytyväisenä.

Uudessakaupungissa on helppo olla

Jos kaiken tämän ohella aikaa vielä jää, Ronja käyttää sen esimerkiksi lukemalla tai blogiaan kirjoittamalla.

– Niin, ja nyt olen innostunut ihan hirveästi yrteistä ja viherkasveista ja kasvattelen niitä kotona. Olisi ihanaa myös elvyttää vanha teatteriharrastus ja alkaa taas ratsastaa. Olen vähän sähköjänis, että kyllä näitä ideoita aina pursuaa, jos vain aikaa olisi toteuttaa, hän nauraa.

Ennakkoluuloton hyppy Suomen halki siis kannatti. Länsirannikon pikkukaupungissa arki on jouhevaa, oma elämänpiiri on alkanut muotoutua, ja nyt, kevätauringon paistaessa kalastajakylä näyttää Ronjan mielestä parhaat puolensa.

– Kesähän täällä on aivan ihana! Ja se, että tulee niin aikaisin kevät. Ehkä sekin vaikuttaa, kun olen itsekin pieneltä paikkakunnalta Iistä kotoisin, että viihdyn täällä niin hyvin. Täällä on tosi helppo olla, Ronja tuumii, hymyilee leveästi ja alkaa lukita työpaikkansa ovia.

Edessä on vielä päivän kuntosalitreeni, ja illalla muutama sivu tenttikirjaa. Tai sitten kevätillan viimeiset hetket sujuvat uuden kodin terassilla ilta-auringon säteistä nauttien. 

 

 

 

 

“Ukissa voi kasvaa ja elää huoletta”

Uusikaupunkilaislapset ja -nuoret arvostavat kotikaupunkinsa turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä

Teksti ja kuvat: Päivi Sappinen

Pohitullin koulun kello pirisee keväisenä keskiviikkoaamupäivänä. Äänimerkistä lapset kiipeävät alas kiipeilytelineiltään, hyppäävät pois keinuistaan, kiikuttavat lainapallot ja hyppynarut välkkärikoppiin ja rientävät sisälle.

Koulun vihreän käytävän ensimmäinen luokkahuone täyttyy nopeasti innokkaasta pulinasta, kun musiikkiluokka 4B kirmaa kotiluokkaansa. Poikkeuksellisen lämmin kevätsää on saanut lasten posket hehkumaan ja silmät innosta ymmyrkäisiksi. Kauan kaivattu kesä odottaa jo ihan nurkan takana.

Pohitullin koulun 4B-musiikkiluokkalaiset viihtyvät hyvin kotikaupungissaan. Erityiskiitoksia lapsilta saavat hyvät harrastusmahdollisuudet ja mukavat tapahtumat.

Olen päässyt luokkaan vierailulle kysyäkseni lapsilta heidän ajatuksiaan kotikaupungistaan Uudestakaupungista. En meinaa ehtiä vielä edes ensimmäisen kysymykseni loppuun, kun nopeimpien kädet kurottelevat jo vinhasti kohti kattoa.

– Täällä on tosi paljon tekemistä, niinku puistoja ja kaikkea hauskaa. Ja erilaisia hyviä harrastuspaikkoja, esimerkiksi jäähalli, uimahalli ja hiihtoputki, linjaa kotikaupunkinsa hyviä puolia Olli Salin.

Juuri monipuolisista harrastusmahdollisuuksista nelosluokkalaiset antavatkin runsaasti kiitosta. Yli parinkymmenen oppilaan luokassa lapsilla on harrastuksia laidasta laitaan – on jalkapalloa, koripalloa, jääkiekkoa, salibandya, suunnistusta, ratsastusta, trumpetinsoittoa, kuvataidetta, uintia, retkeilyä, yleisurheilua ja bändipajaa. Noin vain muutamia mainitakseni. 

Ohjatun harrastustoiminnan ohella musaluokkalaiset kertovat viihtyvänsä kavereiden kanssa kaupungin yleisissä ulkotiloissa ja puistoissa sekä esimerkiksi kirjastossa. Erityisen kivoja juttuja ovat lasten mielestä viime vuonna kaupunkiin hankittu pumptrack-rata, kokeiluluontoinen demokatu-projekti ja erilaiset tapahtumat.

– Me käydään kavereiden kanssa aika paljon siinä skeittiradalla ja torilla potkulautailemassa. Ja myös kalasatamassa on yksi tosi hyvä skuuttipaikka, kertoo Mikael Kauha.

Kesällä 2018 kaupunkiin hankittu pumptrack-rata kerää kiitosta lapsilta.
Oleskelua, tapahtumia ja sopivasti uudistumista

Riippukeinuja ja muita rentoja oleskelupaikkoja lapset toivovat kaupungin puistoihin myös tulevaksi kesäksi. Viime vuotisen kävelykadun toimintoja voisi heidän mielestään kokeilla jossain uudessa paikassa, esimerkiksi juuri puistoissa.

– Olisi kiva, jos Rauhanpuistossakin toimisi joku vähän tämän meidän koulun välkkärikopin tyylinen paikka, mistä voisi lainata vaikka pelivälineitä, ehdottaa Tenho Turunen.

Eila Saarinen mainitsee myös kotikaupungin rauhallisuuden olevan mukava asia.

– Täällä pystyy mukavasti olemaan, kun ei ole liikaa ihmisiä tai ruuhkia, hän perustelee.

Nelosluokkalaiset kertovat nauttivansa pikkukaupungin yhteisöllisyydestä. Esimerkkeinä esiin nousevat erilaiset tapahtumat, erityisesti Crusell-viikon yhteydessä järjestettävä piknik-tapahtuma Lyhtyjen yö ja viime kesänä Rauhanpuistossa demokatu-projektin puitteissa vietetyt leffaillat.

– Lisää voisi olla sellaisia kaikille yhteisiä tapahtumia, mihin ihan kuka vaan voisi tulla. Vaikka sellainen, missä kaikki yhdessä istuttaisivat puita tai kasveja. Eikä haittaisi, vaikkei tuntisi kaikkia, kun sieltä saisi sitten uusia kavereita, Olli Salin pohtii.

Yhteisölliset piknik-tapahtumat ovat Uudessakaupungissa suosittuja. Niitä koululaiset toivoisivat kaupunkiin lisääkin.

Koulussa musiikkiluokkalaiset kertovat viihtyvänsä hyvin. Kiitosta saavat niin mukavat opettajat, musiikkiluokkatoiminta, koulurakennuksen värikkäät seinät kuin ilmainen kouluruokakin. Suunnitteilla olevaan uuteen koulukeskukseen oppilaat toivovat erityisesti värikylläisyyttä, kasveja ja oleskelupaikkoja.

– Täällä koulussa ja koko Uudessakaupungissa on kaikkea tosi kivaa, mutta se ei tarkoita, etteikö voisi silti vähän myös uudistua, tiivistää Daniel Räsänen ja saa luokkatoverinsa nyökyttelemään. 

Hyvä yhteishenki

Muutaman sadan metrin päässä Uudenkaupungin lukion ala-aulassa tunnelma on seesteinen. Suurin osa oppilaista on parhaillaan oppitunnilla, ainoastaan muutama hyppytunnin viettäjä on kerääntynyt aulan sohville lepäilemään.

Lukion toista luokkaa käyvät Julia Laitinen, Veera Haapajärvi ja Jimi Laasonen sekä ykkösluokkalainen Alex Frimodig puntaroivat toiveitaan tulevan sivistys- ja hyvinvointikeskuksen osalta tarkkaan. Vaikka nelikko ehtii painaa valkolakin päähänsä jo ennen uuden koulun valmistumista, he toivovat tulevien opiskelijoiden puolesta perusasioiden olevan kunnossa tulevassa koulurakennuksessa.

– Lämmitys, ilmastointi ja tilavat vessat, Veera Haapajärvi luettelee.

– Ja erityisiä tiloja tiettyjä oppiaineita varten. Jotta vaikka kemiassa pystytään tekemään harjoituksia mahdollisimman monipuolisesti, lisää Alex Frimodig.

Myös avoimet ja valoisat oleskelutilat nousevat nuorten toivelistalla korkealle. Mutta vaikka uusissa puitteissa opiskelu on mukavaa, Alex Frimodig toivoo, että ulkoisten asioiden ohella muistetaan myös laadukas opetus. 

– Paljon tärkeämpää on kuitenkin keskittyä siihen, mitä opettajat pystyvät meille antamaan kuin siihen, millaisilla tuoleilla me istutaan.

Pienen, 185 oppilaan lukion ilmapiiristä nuoret puhuvat lämpimästi. Tunnelma on Ukilukiossa kohdallaan eivätkä eri luokka-asteet rajoita hengailua kaikkien kanssa.

– Täällä on tosi hyvä yhteishenki, eikä ole minkäänlaista kynnystä mennä juttelemaan eri ikäluokan oppilaiden kanssa, vaan kaikki vähän kuin tuntee kaikki, Haapajärvi mainitsee.

Suitsutusta keräävät etenkin opettajat. Nuoret kokevat, että heidän hyvinvointinsa kiinnostaa opettajia ihan oikeasti.

– Opettajat on tosi huomaavaisia ja niitä oikeasti kiinnostaa meidän koulunkäynti. Ne kysyy mitä kuuluu ja tietää myös jokaisen yksilölliset tarpeet. Ja aina uskaltaa mennä myös opettajille juttelemaan. Ne on ehkä tässä vaiheessa jo enemmän kavereita kuin kasvattajia, mikä on tosi hyvä juttu, pohtii Julia Laitinen.

Lukiolaisnelikko kiittää oppilaitoksen rentoa ja yhteisöllistä ilmapiiriä. Vasemmalta: Julia Laitinen, Alex Frimodig, Jimi Laasonen ja Veera Haapajärvi.
Turvallinen kasvupaikka

Kotikaupunkiaan lukiolaisnelikko pitää ennen kaikkea turvallisena kasvupaikkana lapsille ja nuorille. Pikkukaupungin yhteisöllinen elämänmeno on luonut pohjan huolettomalle lapsuudelle.

– Kaupungin pienuus on hyvä asia. Kun väkeä on aika vähän, ihmiset oppii tuntemaan helposti ja aina on joku jolle soittaa. En ole koskaan tuntenut oloani turvattomaksi täällä, edes yöaikaan, Laitinen sanoo muiden kompatessa.

Myös vaikuttamismahdollisuuksia oman ikäluokan asioihin on nuorten mielestä tarjolla hyvin. Alex Frimodig ja Julia Laitinen toimivat lukion oppilaskunnassa ja Veera Haapajärvi ja Jimi Laasonen ovat puolestaan mukana nuorten mielenterveysseura Yeesin toiminnassa. Yeesin avulla nuoret ovat esimerkiksi saaneet mahdollisuuden hankkia koulun aulaan biljardipöydän ja kahvikoneen sekä toteuttaneet hiljaisen työn tilan.

– Lisäksi voi hakeutua vaikka nuorisovaltuustoon, jolloin on mahdollisuus päästä vaikuttamaan asioihin vähän yleisemmin. Täällä on helppo päästä mukaan, kun on itse aktiivinen, Julia Laitinen kertoo.

Alex, Julia, Veera ja Jimi ovat onnellisia saadessaan kasvaa Uudenkaupungin turvallisessa ilmapiirissä.

Talvisin kaupungissa on harrastustarjontaa nuorten mukaan hyvin, mutta edessä olevaa kesää ja sen myötä heräilevää kaupunkia he odottavat erityisellä innolla. Kesäisin suosikkipaikoiksi nousevat puistot ja uimarannat, erityismaininnan saa Pakkahuoneen koko ranta-alue.

Mutta mikä Uudessakaupungissa sitten on kaikkein parasta?

– Mä olen aina pitänyt siitä, että on paljon luontoa ja puistoja, Jimi Laasonen mainitsee.

– Täällä on mukavaa, kun kaikki on kavereita keskenään. Jos vaikka menee puistoon, aina siellä melkein on joku, jonka tietää ja jonka kanssa voi hengailla, Veera sanoo.

– Ja on täällä tosi rauhallista. On voinut aina ihan huoletta kasvaa ja elää, Alex lisää.

Turvallinen yhteisöllisyys on päällimmäisenä mielessä myös Julia Laitisella.

– Mulle lämpimin lapsuusmuisto on varmaan Haapaniemen kyläkoulu ja se koko kyläyhteisö. Kun on ollut osa pientä ja tiivistä porukkaa lapsesta asti, on myös saanut sydänystäviä, jotka ovat kulkeneet vierellä läpi koko elämän.

Jotain parannettavaakin tosin vielä löytyy. Jo pidempään vireillä ollut muutosehdotus koskee kouluruokalan salaattipöytää.

– Vielä kun saataisiin lanttu pois koulun porkkanaraasteesta. Se on meidän seuraava tavoite, Jimi Laasonen linjaa ja lupaa jatkaa ankaraa taistelua koko-oranssin raasteen puolesta.

 

 

Haave omasta kirppiksestä toteutui Uudessakaupungissa

Teksti ja kuvat: Päivi Sappinen

Loppusyksystä 2018 Liisa Kiiskilä-Oksaselle iski koti-ikävä. Mitä pidempään hän asiaa mietti, sitä enemmän paluu vanhaan kotikaupunkiin Uuteenkaupunkiin alkoi tuntua oikealta. 

Nuoruusvuosien kotikaupunki näytti kolmenkymmenen vuoden toisaalla asumisen jälkeen ihanalta. Kauniit, matalat puutalokorttelit tuntuivat Kiiskilä-Oksasesta kodikkailta ja kaupungin tunnelma poreili positiivisuutta.

Kun hän vuokrasi joulun alla linja-autoaseman kiinteistöstä pienen tilan vanhan tavaran puodilleen, tuntui kuin koko kaupunki olisi toivottanut hänet avosylin tervetulleeksi.

– Sain valtavasti positiivisia viestejä sekä kasvotusten että sosiaalisessa mediassa. Ihmiset myös tykkäsivät ja jakoivat puodin julkaisuja eteenpäin aktiivisesti somessa, ja se tuntui todella hyvältä. Tuli heti alusta asti yhteisöllisyyden tuntu ja siihen otettiin heti myös mukaan, Liisa Kiiskilä-Oksanen kiittelee nyt, puolisen vuotta muuttonsa jälkeen.

Pikkupuodista kirpputoriksi

Kiiskilä-Oksasen vanhan tavaran puoti LiisaKo oli perustettu Forssassa vuonna 2016. Aluksi putiikki toimi piharakennuksessa kodin yhteydessä, mutta siirtyi hetken kuluttua paremmalle liikepaikalle kaupungin keskustaan.

Vanhat rustiikkiset esineet olivat kiehtoneet Kiiskilä-Oksasta aina. Oman yrityksen myötä hän pääsi tekemään haaveilemaansa työtä vanhojen tavaroiden parissa.

– Kiersin ahkerasti vanhan tavaran liikkeitä, huutokauppoja ja rompetoreja etsimässä juuri liikkeeni tyyliin sopivaa myytävää. Lisäksi tein pieniä tuunaus- ja askartelutöitä myyntiin, hän kertoo puotinsa toiminnasta.

Ajatus oli kokeilla pienin askelin, kuinka putiikki uudessa kotikaupungissa otettaisiin vastaan. Asiakaspalaute oli positiivista ja asiakkaiden kanssa jutellessa nousi pintaan myös vanha ajatus yrityksen toiminnan laajentamisesta.

– Olin suunnitellut olevani pikkuputiikin kanssa vielä ainakin kesän yli linja-autoaseman liiketilassa ja katsoa, miten matkailu- ja kesäsesonki vaikuttaa myyntiin. Mutta sitten tämä kirppis-idea lähtikin toteutumaan aika nopealla aikataululla, Kiiskilä-Oksanen naurahtaa.

Idea oman kirpputorin perustamisesta oli kiehtonut häntä jo viime kesästä saakka. Muuttorumba paikkakunnan vaihdoksineen oli kuitenkin sysännyt ajatuksen hetkeksi taka-alalle, kunnes asiakkaan kommentti nosti idean jälleen päivänvaloon.

– Vuodenvaihteessa aloin tosissani miettiä, että jos tänne uutta kirpputoria tosiaan kaivataan, niin mitä jos nyt ryhtyisin sen osalta toimeen.

Ja toimeen toden totta ryhdyttiin. Kiiskilä-Oksanen otti yhteyttä Ukipoliksen uusyritysneuvoja Esa Kerkolaan, jonka avustuksella kirpputori nousi ideasta toteutukseen vain parissa kuukaudessa.

– Esasta oli valtavan suuri apu käytännön asioiden kanssa. Hän osasi neuvoa tila-asioissa ja sellaisissa Uki-jutuissa, joita minä en paluumuuttajana vielä tiennyt tai tajunnut, Kiiskilä-Oksanen kiittää.

Sopivan kokoinen, valoisa ja siisti tila kirpputorille löytyi nopeasti vanhasta Tuokilan talosta, Aliseltakadulta. Tukevat kirpputoripöydät Kiiskilä-Oksanen sai teetettyä Novidan rakennuspuolen opiskelijoilla, ja jo reilun kahden kuukauden kuluttua LiisaKo-kirppiksellä vietettiin avajaisia.

– Kaikki kävi lopulta tosi nopeasti ja kätevästi, kun apuakin sai monelta suunnalta. Ja tästä tuli juuri sellainen valoisa ja avara kuin olin haaveillutkin, hän tuumii tyytyväisenä.

Lämmin ja kotoisa Uusikaupunki

Ensimmäiset kuukaudet vanhassa kotikaupungissa ovat tuntuneet hyvältä. Sutinaa on uuden kirpputorin kanssa riittänyt, mutta yrittämisen ohella Kiiskilä-Oksanen on ehtinyt löytää itselleen omannäköisensä pienen kodin vanhasta talosta ja tutustua uusiin ihmisiin.  

– Täällä on kiva tunnelma, kun on tullut jo paljon sellaisia ihmisiä, joiden kanssa on nuoruudessa oltu enemmän tekemisissä ja nyt ollaan ikään kuin löydetty toisemme uudestaan. Ja runsaasti olen tutustunut mukaviin ihmisiin myös nyt tämän kirpputorin myötä, hän sanoo. – Tosin täällä on niin kotoinen ja lämmin ilmapiiri, että melkein voi vaikka kaikkia kaupungilla tervehtiä, vaikkei tuntisikaan.

Tällä hetkellä Kiiskilä-Oksasen aika kuluu pääasiassa maaliskuussa avatun kirpputorin pyörittämisessä. Jos vapaa-aikaa olisi enemmän, tie veisi hänet – yllätys, yllätys – kiertelemään rompetoreja ja kirppareita.

– Kyllä tämä on juuri nyt sekä työ, harrastus että oikeastaan koko elämä. Ja haluan satsata tähän täysillä.

Uuteenkaupunkiin Liisa Kiiskilä-Oksanen palasi jäädäkseen. Elämä ja tuore yritystoiminta alkavat asettua vähitellen uomiinsa ja kaupunki tuntua taas kodilta.

– Koskaanhan ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta toivon, että saan jatkaa kirpputoria Uudessakaupungissa pitkään. Kiitos uusikaupunkilaisille, että olen saanut tuntea oloni tervetulleeksi. Tänne on ollut hyvä palata, Kiiskilä-Oksanen hymyilee ja rientää avaamaan kirpputorinsa ovea.

Uusi kauppapäivä on alkamassa.