Etusivu » Yleinen

Kategoria: Yleinen

“Ehkä minut on tarkoitettu tänne”

23-vuotiaan Ronja Putaalan uusikaupunkilaistuminen on sujunut niin onnellisten tähtien alla, että hän ajattelee muuton olleen kohtalo.

Teksti ja kuvat: Päivi Sappinen

Tapasin parikymppisen Ronja Putaalan ensimmäisen kerran puolisentoista vuotta sitten. Tuolloin hän oli juuri kantanut muuttokuormansa Oulusta Uuteenkaupunkiin ja puhkui intoa tutustua uuteen kotikaupunkiinsa. Puheessa soljuivat levveät murresanat ja hymy ulottui tuona loppukesän iltapäivänä korvasta toiseen.

Muutto oli sujunut melkein kuin elokuvissa. Kun Ronja oli tehnyt päätöksen vaihtaa maisemaa – rakkauden perässä, kuin elokuvasta sekin – hän onnistui kalastamaan itselleen pikavauhtia sekä työpaikan että kauniin puutaloyksiön keskustasta. Siis juuri sillä hetkellä, kun asuntopula oli kaupungissa kaikkein akuuteimmillaan.

– Kyllä tämä varmaan jotain kohtaloa on, Ronja tuumi tuolloin.

Nyt, vajaat pari vuotta tuon ensitapaamisemme jälkeen, istumme aiheen äärellä kahvilla uudemman kerran. Leveä hymy ei ole kaikonnut kasvoilta mihinkään ja pohjoisen murrekin keinahtelee suusta ulos edelleen yhtä lupsakkana.

– Tuo teidän vähän töksähtelevä puhetyyli onkin ainoa asia, mihin en oikein ole tottunut. Niin, ja ne tasa-arvoiset risteykset, ne on aika hanurista, Ronja myöntää silmiään pyöräytellen, mutta nauraa iloisesti päälle.

Töitä ja opintoja limittäin

Moni asia on vajaan parin vuoden aikana kuitenkin muuttunutkin. Tasa-arvoisten risteysten Uusikaupunki on alkanut tuntua kodilta ja lyhennetyin tervehdyksin juttelevat kaupunkilaiset tutuilta. Lounastarjoilijan työ on vaihtunut vastuullisempaan kahvilatyöntekijän hommaan vuosi sitten avatussa Café Aitassa ja avopuolison kanssa on ehditty hankkia myös uusi, yhteinen rivitaloasunto.

– Sekin kävi jotenkin hämmästyttävän helposti muutamalla puhelulla. Kyllä minut varmaan on tänne tarkoitettu, kun kaikki tuntuu vaan sujuvan, hän nauraa.

Aktiivinen ja rohkea Ronja sanoo ottaneensa elämässään sellaisen asenteen, ettei anna mahdollisten vastoinkäymisten lannistaa, vaan pyrkii kaikin keinoin tekemään arjestaan mahdollisimman toimivaa. Jos esimerkiksi tulee mieleen, että työn ohella kiinnostaisi harjoittelupaikka mainosalalla, voi marssia paikalliseen mainostoimistoon ja kysyä sellaista.

– Olen aiemmalta koulutukseltani media-assistentti ja halusin vahvistaa osaamistani myös mediapuolella. Niinpä pamahdin kerran Mainostoimisto Grafeskon ovesta sisään ja sanoin, että voisin tulla teille osa-aikaiseen palkattomaan harjoitteluun. Ja nehän otti minut.

Grafeskon kautta elämään löytyi myös ystävä, Ella, joka jakaa Ronjan intohimon kuntosaliharjoitteluun. Yhdessä jaetaan paitsi hikipisarat punttisalilla, myös elämän iloja ja suruja.

– Ja onhan tämän työn kautta saanut tosi paljon sellaisia hyvän päivän tuttavia. Elämä on muuttunut hirmuisesti niistä muuton jälkeisistä ajoista, kun oli vain työ ja puoliso, Ronja miettii.

Töiden ja salitreenien ohella Ronjan aikaa vie nyt myös opiskelu. Ensimmäinen opiskeluvuosi Satakunnan ammattikorkeakoulun yrittäjän koulutusohjelmassa on lähtenyt käyntiin liukkaasti. Opintojen monimuotototeutus mahdollistaa kurssien suorittamisen kätevästi etänä töiden ohessa.

Kursseja on mahdollista suorittaa sekä lähiopintoina, verkossa että eri toteutustapoja yhdistellen. Oppilaitoksen kampuksella Porissa Ronja on käväissyt vasta muutaman kerran. 

– Tämä on älyttömän hyvä mahdollisuus ja ratkaisu tässä elämäntilanteessa. Pystyn tekemään töitä ja opintoja rinnakkain ja suorittamaan koulussa vaadittavia harjoitteluja sitten sekä kahvilassa että tuossa tien toisella puolella sijaitsevassa Grafeskossa, Ronja kertoo tyytyväisenä.

Uudessakaupungissa on helppo olla

Jos kaiken tämän ohella aikaa vielä jää, Ronja käyttää sen esimerkiksi lukemalla tai blogiaan kirjoittamalla.

– Niin, ja nyt olen innostunut ihan hirveästi yrteistä ja viherkasveista ja kasvattelen niitä kotona. Olisi ihanaa myös elvyttää vanha teatteriharrastus ja alkaa taas ratsastaa. Olen vähän sähköjänis, että kyllä näitä ideoita aina pursuaa, jos vain aikaa olisi toteuttaa, hän nauraa.

Ennakkoluuloton hyppy Suomen halki siis kannatti. Länsirannikon pikkukaupungissa arki on jouhevaa, oma elämänpiiri on alkanut muotoutua, ja nyt, kevätauringon paistaessa kalastajakylä näyttää Ronjan mielestä parhaat puolensa.

– Kesähän täällä on aivan ihana! Ja se, että tulee niin aikaisin kevät. Ehkä sekin vaikuttaa, kun olen itsekin pieneltä paikkakunnalta Iistä kotoisin, että viihdyn täällä niin hyvin. Täällä on tosi helppo olla, Ronja tuumii, hymyilee leveästi ja alkaa lukita työpaikkansa ovia.

Edessä on vielä päivän kuntosalitreeni, ja illalla muutama sivu tenttikirjaa. Tai sitten kevätillan viimeiset hetket sujuvat uuden kodin terassilla ilta-auringon säteistä nauttien. 

 

 

 

 

“Ukissa voi kasvaa ja elää huoletta”

Uusikaupunkilaislapset ja -nuoret arvostavat kotikaupunkinsa turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä

Teksti ja kuvat: Päivi Sappinen

Pohitullin koulun kello pirisee keväisenä keskiviikkoaamupäivänä. Äänimerkistä lapset kiipeävät alas kiipeilytelineiltään, hyppäävät pois keinuistaan, kiikuttavat lainapallot ja hyppynarut välkkärikoppiin ja rientävät sisälle.

Koulun vihreän käytävän ensimmäinen luokkahuone täyttyy nopeasti innokkaasta pulinasta, kun musiikkiluokka 4B kirmaa kotiluokkaansa. Poikkeuksellisen lämmin kevätsää on saanut lasten posket hehkumaan ja silmät innosta ymmyrkäisiksi. Kauan kaivattu kesä odottaa jo ihan nurkan takana.

Pohitullin koulun 4B-musiikkiluokkalaiset viihtyvät hyvin kotikaupungissaan. Erityiskiitoksia lapsilta saavat hyvät harrastusmahdollisuudet ja mukavat tapahtumat.

Olen päässyt luokkaan vierailulle kysyäkseni lapsilta heidän ajatuksiaan kotikaupungistaan Uudestakaupungista. En meinaa ehtiä vielä edes ensimmäisen kysymykseni loppuun, kun nopeimpien kädet kurottelevat jo vinhasti kohti kattoa.

– Täällä on tosi paljon tekemistä, niinku puistoja ja kaikkea hauskaa. Ja erilaisia hyviä harrastuspaikkoja, esimerkiksi jäähalli, uimahalli ja hiihtoputki, linjaa kotikaupunkinsa hyviä puolia Olli Salin.

Juuri monipuolisista harrastusmahdollisuuksista nelosluokkalaiset antavatkin runsaasti kiitosta. Yli parinkymmenen oppilaan luokassa lapsilla on harrastuksia laidasta laitaan – on jalkapalloa, koripalloa, jääkiekkoa, salibandya, suunnistusta, ratsastusta, trumpetinsoittoa, kuvataidetta, uintia, retkeilyä, yleisurheilua ja bändipajaa. Noin vain muutamia mainitakseni. 

Ohjatun harrastustoiminnan ohella musaluokkalaiset kertovat viihtyvänsä kavereiden kanssa kaupungin yleisissä ulkotiloissa ja puistoissa sekä esimerkiksi kirjastossa. Erityisen kivoja juttuja ovat lasten mielestä viime vuonna kaupunkiin hankittu pumptrack-rata, kokeiluluontoinen demokatu-projekti ja erilaiset tapahtumat.

– Me käydään kavereiden kanssa aika paljon siinä skeittiradalla ja torilla potkulautailemassa. Ja myös kalasatamassa on yksi tosi hyvä skuuttipaikka, kertoo Mikael Kauha.

Kesällä 2018 kaupunkiin hankittu pumptrack-rata kerää kiitosta lapsilta.
Oleskelua, tapahtumia ja sopivasti uudistumista

Riippukeinuja ja muita rentoja oleskelupaikkoja lapset toivovat kaupungin puistoihin myös tulevaksi kesäksi. Viime vuotisen kävelykadun toimintoja voisi heidän mielestään kokeilla jossain uudessa paikassa, esimerkiksi juuri puistoissa.

– Olisi kiva, jos Rauhanpuistossakin toimisi joku vähän tämän meidän koulun välkkärikopin tyylinen paikka, mistä voisi lainata vaikka pelivälineitä, ehdottaa Tenho Turunen.

Eila Saarinen mainitsee myös kotikaupungin rauhallisuuden olevan mukava asia.

– Täällä pystyy mukavasti olemaan, kun ei ole liikaa ihmisiä tai ruuhkia, hän perustelee.

Nelosluokkalaiset kertovat nauttivansa pikkukaupungin yhteisöllisyydestä. Esimerkkeinä esiin nousevat erilaiset tapahtumat, erityisesti Crusell-viikon yhteydessä järjestettävä piknik-tapahtuma Lyhtyjen yö ja viime kesänä Rauhanpuistossa demokatu-projektin puitteissa vietetyt leffaillat.

– Lisää voisi olla sellaisia kaikille yhteisiä tapahtumia, mihin ihan kuka vaan voisi tulla. Vaikka sellainen, missä kaikki yhdessä istuttaisivat puita tai kasveja. Eikä haittaisi, vaikkei tuntisi kaikkia, kun sieltä saisi sitten uusia kavereita, Olli Salin pohtii.

Yhteisölliset piknik-tapahtumat ovat Uudessakaupungissa suosittuja. Niitä koululaiset toivoisivat kaupunkiin lisääkin.

Koulussa musiikkiluokkalaiset kertovat viihtyvänsä hyvin. Kiitosta saavat niin mukavat opettajat, musiikkiluokkatoiminta, koulurakennuksen värikkäät seinät kuin ilmainen kouluruokakin. Suunnitteilla olevaan uuteen koulukeskukseen oppilaat toivovat erityisesti värikylläisyyttä, kasveja ja oleskelupaikkoja.

– Täällä koulussa ja koko Uudessakaupungissa on kaikkea tosi kivaa, mutta se ei tarkoita, etteikö voisi silti vähän myös uudistua, tiivistää Daniel Räsänen ja saa luokkatoverinsa nyökyttelemään. 

Hyvä yhteishenki

Muutaman sadan metrin päässä Uudenkaupungin lukion ala-aulassa tunnelma on seesteinen. Suurin osa oppilaista on parhaillaan oppitunnilla, ainoastaan muutama hyppytunnin viettäjä on kerääntynyt aulan sohville lepäilemään.

Lukion toista luokkaa käyvät Julia Laitinen, Veera Haapajärvi ja Jimi Laasonen sekä ykkösluokkalainen Alex Frimodig puntaroivat toiveitaan tulevan sivistys- ja hyvinvointikeskuksen osalta tarkkaan. Vaikka nelikko ehtii painaa valkolakin päähänsä jo ennen uuden koulun valmistumista, he toivovat tulevien opiskelijoiden puolesta perusasioiden olevan kunnossa tulevassa koulurakennuksessa.

– Lämmitys, ilmastointi ja tilavat vessat, Veera Haapajärvi luettelee.

– Ja erityisiä tiloja tiettyjä oppiaineita varten. Jotta vaikka kemiassa pystytään tekemään harjoituksia mahdollisimman monipuolisesti, lisää Alex Frimodig.

Myös avoimet ja valoisat oleskelutilat nousevat nuorten toivelistalla korkealle. Mutta vaikka uusissa puitteissa opiskelu on mukavaa, Alex Frimodig toivoo, että ulkoisten asioiden ohella muistetaan myös laadukas opetus. 

– Paljon tärkeämpää on kuitenkin keskittyä siihen, mitä opettajat pystyvät meille antamaan kuin siihen, millaisilla tuoleilla me istutaan.

Pienen, 185 oppilaan lukion ilmapiiristä nuoret puhuvat lämpimästi. Tunnelma on Ukilukiossa kohdallaan eivätkä eri luokka-asteet rajoita hengailua kaikkien kanssa.

– Täällä on tosi hyvä yhteishenki, eikä ole minkäänlaista kynnystä mennä juttelemaan eri ikäluokan oppilaiden kanssa, vaan kaikki vähän kuin tuntee kaikki, Haapajärvi mainitsee.

Suitsutusta keräävät etenkin opettajat. Nuoret kokevat, että heidän hyvinvointinsa kiinnostaa opettajia ihan oikeasti.

– Opettajat on tosi huomaavaisia ja niitä oikeasti kiinnostaa meidän koulunkäynti. Ne kysyy mitä kuuluu ja tietää myös jokaisen yksilölliset tarpeet. Ja aina uskaltaa mennä myös opettajille juttelemaan. Ne on ehkä tässä vaiheessa jo enemmän kavereita kuin kasvattajia, mikä on tosi hyvä juttu, pohtii Julia Laitinen.

Lukiolaisnelikko kiittää oppilaitoksen rentoa ja yhteisöllistä ilmapiiriä. Vasemmalta: Julia Laitinen, Alex Frimodig, Jimi Laasonen ja Veera Haapajärvi.
Turvallinen kasvupaikka

Kotikaupunkiaan lukiolaisnelikko pitää ennen kaikkea turvallisena kasvupaikkana lapsille ja nuorille. Pikkukaupungin yhteisöllinen elämänmeno on luonut pohjan huolettomalle lapsuudelle.

– Kaupungin pienuus on hyvä asia. Kun väkeä on aika vähän, ihmiset oppii tuntemaan helposti ja aina on joku jolle soittaa. En ole koskaan tuntenut oloani turvattomaksi täällä, edes yöaikaan, Laitinen sanoo muiden kompatessa.

Myös vaikuttamismahdollisuuksia oman ikäluokan asioihin on nuorten mielestä tarjolla hyvin. Alex Frimodig ja Julia Laitinen toimivat lukion oppilaskunnassa ja Veera Haapajärvi ja Jimi Laasonen ovat puolestaan mukana nuorten mielenterveysseura Yeesin toiminnassa. Yeesin avulla nuoret ovat esimerkiksi saaneet mahdollisuuden hankkia koulun aulaan biljardipöydän ja kahvikoneen sekä toteuttaneet hiljaisen työn tilan.

– Lisäksi voi hakeutua vaikka nuorisovaltuustoon, jolloin on mahdollisuus päästä vaikuttamaan asioihin vähän yleisemmin. Täällä on helppo päästä mukaan, kun on itse aktiivinen, Julia Laitinen kertoo.

Alex, Julia, Veera ja Jimi ovat onnellisia saadessaan kasvaa Uudenkaupungin turvallisessa ilmapiirissä.

Talvisin kaupungissa on harrastustarjontaa nuorten mukaan hyvin, mutta edessä olevaa kesää ja sen myötä heräilevää kaupunkia he odottavat erityisellä innolla. Kesäisin suosikkipaikoiksi nousevat puistot ja uimarannat, erityismaininnan saa Pakkahuoneen koko ranta-alue.

Mutta mikä Uudessakaupungissa sitten on kaikkein parasta?

– Mä olen aina pitänyt siitä, että on paljon luontoa ja puistoja, Jimi Laasonen mainitsee.

– Täällä on mukavaa, kun kaikki on kavereita keskenään. Jos vaikka menee puistoon, aina siellä melkein on joku, jonka tietää ja jonka kanssa voi hengailla, Veera sanoo.

– Ja on täällä tosi rauhallista. On voinut aina ihan huoletta kasvaa ja elää, Alex lisää.

Turvallinen yhteisöllisyys on päällimmäisenä mielessä myös Julia Laitisella.

– Mulle lämpimin lapsuusmuisto on varmaan Haapaniemen kyläkoulu ja se koko kyläyhteisö. Kun on ollut osa pientä ja tiivistä porukkaa lapsesta asti, on myös saanut sydänystäviä, jotka ovat kulkeneet vierellä läpi koko elämän.

Jotain parannettavaakin tosin vielä löytyy. Jo pidempään vireillä ollut muutosehdotus koskee kouluruokalan salaattipöytää.

– Vielä kun saataisiin lanttu pois koulun porkkanaraasteesta. Se on meidän seuraava tavoite, Jimi Laasonen linjaa ja lupaa jatkaa ankaraa taistelua koko-oranssin raasteen puolesta.

 

 

Haave omasta kirppiksestä toteutui Uudessakaupungissa

Teksti ja kuvat: Päivi Sappinen

Loppusyksystä 2018 Liisa Kiiskilä-Oksaselle iski koti-ikävä. Mitä pidempään hän asiaa mietti, sitä enemmän paluu vanhaan kotikaupunkiin Uuteenkaupunkiin alkoi tuntua oikealta. 

Nuoruusvuosien kotikaupunki näytti kolmenkymmenen vuoden toisaalla asumisen jälkeen ihanalta. Kauniit, matalat puutalokorttelit tuntuivat Kiiskilä-Oksasesta kodikkailta ja kaupungin tunnelma poreili positiivisuutta.

Kun hän vuokrasi joulun alla linja-autoaseman kiinteistöstä pienen tilan vanhan tavaran puodilleen, tuntui kuin koko kaupunki olisi toivottanut hänet avosylin tervetulleeksi.

– Sain valtavasti positiivisia viestejä sekä kasvotusten että sosiaalisessa mediassa. Ihmiset myös tykkäsivät ja jakoivat puodin julkaisuja eteenpäin aktiivisesti somessa, ja se tuntui todella hyvältä. Tuli heti alusta asti yhteisöllisyyden tuntu ja siihen otettiin heti myös mukaan, Liisa Kiiskilä-Oksanen kiittelee nyt, puolisen vuotta muuttonsa jälkeen.

Pikkupuodista kirpputoriksi

Kiiskilä-Oksasen vanhan tavaran puoti LiisaKo oli perustettu Forssassa vuonna 2016. Aluksi putiikki toimi piharakennuksessa kodin yhteydessä, mutta siirtyi hetken kuluttua paremmalle liikepaikalle kaupungin keskustaan.

Vanhat rustiikkiset esineet olivat kiehtoneet Kiiskilä-Oksasta aina. Oman yrityksen myötä hän pääsi tekemään haaveilemaansa työtä vanhojen tavaroiden parissa.

– Kiersin ahkerasti vanhan tavaran liikkeitä, huutokauppoja ja rompetoreja etsimässä juuri liikkeeni tyyliin sopivaa myytävää. Lisäksi tein pieniä tuunaus- ja askartelutöitä myyntiin, hän kertoo puotinsa toiminnasta.

Ajatus oli kokeilla pienin askelin, kuinka putiikki uudessa kotikaupungissa otettaisiin vastaan. Asiakaspalaute oli positiivista ja asiakkaiden kanssa jutellessa nousi pintaan myös vanha ajatus yrityksen toiminnan laajentamisesta.

– Olin suunnitellut olevani pikkuputiikin kanssa vielä ainakin kesän yli linja-autoaseman liiketilassa ja katsoa, miten matkailu- ja kesäsesonki vaikuttaa myyntiin. Mutta sitten tämä kirppis-idea lähtikin toteutumaan aika nopealla aikataululla, Kiiskilä-Oksanen naurahtaa.

Idea oman kirpputorin perustamisesta oli kiehtonut häntä jo viime kesästä saakka. Muuttorumba paikkakunnan vaihdoksineen oli kuitenkin sysännyt ajatuksen hetkeksi taka-alalle, kunnes asiakkaan kommentti nosti idean jälleen päivänvaloon.

– Vuodenvaihteessa aloin tosissani miettiä, että jos tänne uutta kirpputoria tosiaan kaivataan, niin mitä jos nyt ryhtyisin sen osalta toimeen.

Ja toimeen toden totta ryhdyttiin. Kiiskilä-Oksanen otti yhteyttä Ukipoliksen uusyritysneuvoja Esa Kerkolaan, jonka avustuksella kirpputori nousi ideasta toteutukseen vain parissa kuukaudessa.

– Esasta oli valtavan suuri apu käytännön asioiden kanssa. Hän osasi neuvoa tila-asioissa ja sellaisissa Uki-jutuissa, joita minä en paluumuuttajana vielä tiennyt tai tajunnut, Kiiskilä-Oksanen kiittää.

Sopivan kokoinen, valoisa ja siisti tila kirpputorille löytyi nopeasti vanhasta Tuokilan talosta, Aliseltakadulta. Tukevat kirpputoripöydät Kiiskilä-Oksanen sai teetettyä Novidan rakennuspuolen opiskelijoilla, ja jo reilun kahden kuukauden kuluttua LiisaKo-kirppiksellä vietettiin avajaisia.

– Kaikki kävi lopulta tosi nopeasti ja kätevästi, kun apuakin sai monelta suunnalta. Ja tästä tuli juuri sellainen valoisa ja avara kuin olin haaveillutkin, hän tuumii tyytyväisenä.

Lämmin ja kotoisa Uusikaupunki

Ensimmäiset kuukaudet vanhassa kotikaupungissa ovat tuntuneet hyvältä. Sutinaa on uuden kirpputorin kanssa riittänyt, mutta yrittämisen ohella Kiiskilä-Oksanen on ehtinyt löytää itselleen omannäköisensä pienen kodin vanhasta talosta ja tutustua uusiin ihmisiin.  

– Täällä on kiva tunnelma, kun on tullut jo paljon sellaisia ihmisiä, joiden kanssa on nuoruudessa oltu enemmän tekemisissä ja nyt ollaan ikään kuin löydetty toisemme uudestaan. Ja runsaasti olen tutustunut mukaviin ihmisiin myös nyt tämän kirpputorin myötä, hän sanoo. – Tosin täällä on niin kotoinen ja lämmin ilmapiiri, että melkein voi vaikka kaikkia kaupungilla tervehtiä, vaikkei tuntisikaan.

Tällä hetkellä Kiiskilä-Oksasen aika kuluu pääasiassa maaliskuussa avatun kirpputorin pyörittämisessä. Jos vapaa-aikaa olisi enemmän, tie veisi hänet – yllätys, yllätys – kiertelemään rompetoreja ja kirppareita.

– Kyllä tämä on juuri nyt sekä työ, harrastus että oikeastaan koko elämä. Ja haluan satsata tähän täysillä.

Uuteenkaupunkiin Liisa Kiiskilä-Oksanen palasi jäädäkseen. Elämä ja tuore yritystoiminta alkavat asettua vähitellen uomiinsa ja kaupunki tuntua taas kodilta.

– Koskaanhan ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta toivon, että saan jatkaa kirpputoria Uudessakaupungissa pitkään. Kiitos uusikaupunkilaisille, että olen saanut tuntea oloni tervetulleeksi. Tänne on ollut hyvä palata, Kiiskilä-Oksanen hymyilee ja rientää avaamaan kirpputorinsa ovea.

Uusi kauppapäivä on alkamassa.